sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Tammikuun loppuneet

Olen oikeastaan todella tyytyväinen tammikuun aikana kerryttämääni tyhjien purkkien saldoon. Tammikuun aikana sain käytettyä loppuun tuotteita useammasta eri kategoriasta; hiustuotteista, vartalonhoitotuotteista, ihonhoitotuotteista sekä meikeistä. Ja kun onnistuin vielä pitämään ostohaluni kosmetiikkaa kohtaan melko mukavasti kurissa tammikuun aikana, voin jopa todeta kaapin hieman tyhjentyneenkin.

Tuohon tyhjempään kosmetiikkakaappiin on kuitenkin tulossa viimeistään maaliskuussa muutos, sillä naputtelin juuri hetki sitten tilaukseen kolmen kuukauden jakson Livboxin seuraajaa Bette Boxia. Parin kuukauden ajan  seurailin Bettejen sisältöä sivusta, mutta koska kaksi ensimmäistä boxia olivat sisällöltään onnistuneita, ja koska maaliskuun boxi tulee olemaan bloggaajien kokoama, oli vihdoin pakko naputella omakin tilaus menemään. Lisäksi bongasin netin ihmeellisestä maailmasta vielä alennuskoodin, jolloin yhden laatikon hinnaksi tuli vaivaiset 13,30e. Ei todellakaan paha, ja täytyy sanoa, että on tuo uusi työ vienyt minusta sen verran mehuja, että saa sitä ihminen itsensä joskus jollain kivalla palkitakin :) No nyt alkuhöpinöiden jälkeen kuitenkin niihin loppuneisiin tuotteisiin:


Ziaja Cocoa Butter -hoitoaine (200ml)
Tämän Ziajan hoitoaineen nappasin kerran ihan heräteostoksena edulliseen hintaan kauppakeskuksen kampaamosta. Yllätys oli todella positiivinen, sillä tuote tuoksui ihanan makeasti kaakaolle, ja oli vielä teholtaankin erinomaista, Vaikka tuote on koostumukseltaan melko lurua, riittävän vaikutusajalla se toimi ainakin omaan tukkaani todella hyvin ja teki hiuksista selvästi helpommat käsitellä. Nämä Ziajan tuotteet ovat vielä hinnaltaankin todella edullisia, joten loistolöytö kerta kaikkiaan! Ostaisinko uudelleen? Kyllä.

Head & Shoulders Classic -shampoo (75ml)
Tämä pieni hilseshampoonäyte on tullut joskus aikoinaan Livboxin mukana. Oma päänahkani on näin talvisin hieman taipuvainen hilseilyyn, joten ihan mielelläni jonkinlaista hilseshampoota kokoelmissani säilytän. Mitään maailman tehokkaimpiahan nämä H&S:n hilseshampoot eivät hilseongelmaan ole, mutta itselleni ainakin ihan riittäviä. Ostasinko uudelleen? Voisin ostaa.

Oriflame Nature Secrets Almond Oil & Strawberry -hiusnaamio (150ml)
Mieheni totesi joskus tämän naamion näyttävän ihan mansikkajugurtille, ja hän oli siinä kyllä ihan oikeassa. Oriflamen hiusnaamio tuoksui hyvälle, mutta hoitavuudeltaan se oli mielestäni enemmän hoitoaineen kuin hiusnaamion tasolla. Itse käytän hiusnaamioita vähän harvemmin, mutta niitä käyttäessäni odotan niiltä runsasta hoitavuutta, joka todella tuntuu ja näkyy hiuksissa. Koska tämä ei ihan siihen yltänyt, päädyin käyttämään tämän ihan hoitoaineen asemassa. Ostaisinko uudelleen? En. Voi muuten olla, että tämä poistui jo valikoimistakin.



Oriflame Novage True Perfection -päivävoide (50ml)
Oriflamen Novage-sarja edustaa merkin ns. laadukkaampia ja kalliimpia tuotelinjoja. Novage-linjan ajatuksena on ennaltaehkäistä ja korjata iän tuomia merkkejä iholta. Linjan tuotesarjoja on neljä erilaista, ja ne on jaettu ikäryhmittäin. True Perfection on tarkoitettu kaikista nuorimmalle käyttäjäkunnalle, 20-30-vuotiaille naisille, ja sen tarkoituksena on ennaltaehkäistä juonteiden syntymistä. En nyt tietenkään voi sanoa, ehkäisikö True Perfection ikääntymisen merkkejä jotenkin, mutta ihan toimiva päivävoide tämä kuitenkin oli. True Perfection kosteutti ihoa hyvin jättämättä sitä kuitenkaan rasvaiseksi ja toimi meikin alla ongelmitta. Tuotteesta siis huomasi hyvin, että se oli kehitelty nuoremmalle iholle, joka ei vielä vaadi kovin täyteläistä voidetta. Ostasinko uudelleen? Uusi on jo tilauksessa.

The Body Shop Oils of Life Intensely Revitalising -yövoide (5ml)
Tämän TBS:n joulukalenterista tulleen yövoiteen esittelinkin jo blogissa aiemmin. Oikein ihana ja talvi-iholle soveltuva tuote <3 Ostaisinko uudelleen? Kyllä, mutta hinta pistää vielä harkitsemaan.

Dermosil Nature -kasvovoide (30ml)
Dermosilin kasvovoiteessa ei oltu tarkemmin eritelty, onko kyseessä yö- vai päiväkäyttöön tarkoitettu tuote. Itse käytin tätä enimmäkseen öisin, sillä epäilin sen toimivuutta meikin alla. Ihan kiva tuote, mutta säilyvyysmerkintä aiheutti pientä ihmetystä. Tuote oli nimittäin merkitty säilymään 9/2017 asti, mutta mielestäni se alkoi uhkaavasti muuttaa tuoksuaan jo tässä vaiheessa. Ostaisinko uudelleen? Tuskin.



Victoria's Secret Sheer Love -vartalovoide (60ml)
Ostin viiden pullon pakkauksen Victoria's Secretin vartalovoiteita toukokuiselta laivareissultamme. Valitettavasti tuotteet osoittautuivat todella voimakkaan tuoksuisiksi, joten niiden käyttö on jäänyt melko vähäiseksi. Tämä Sheer Love onkin ensimmäinen loppuun kulunut tuotet tuosta viisikosta. Täytynee nyt vähän skarpata näiden käytössä... Ostaisnko uudelleen? En.

Dove Go Fresh -antiperspirantti (40ml)
Perusdödö. Olen taas viimeaikoina tykästynyt enemmän stick-mallisiin dödöihin, ja tämä ajoi asiansa stickinä oikein hyvin. Ostaisnko uudelleen? Mikä ettei.

Lindex Compact Powder (9g)
Ostin tämän Lindexin puuterin joskus keväällä testiin liikoja odottamatta. Tuote toimi muuten ihan kohtalaisen hyvin, mutta koostumus tässä oli jotenkin todella kova. Tuotetta on pannussa vielä hieman jäljellä, mutta en yksinkertaisesti jaksanut hinkata puuterinjämiä pannusta irti, niin kovaa tuote etenkin loppumetreillä oli. Lisäksi pannu on käytössä irronnut rasiasta. Ostaisinko uudellen? Eipä ole tarvetta.




Oliko joukossa tuttuja tai muuten kiinnostavia tuotteita?

1 kommentti:

  1. Noita Ziajan Cocoa Butter sarjan tuotteita haluan ehdottomasti itsekin päästä testaamaan! Kiva kuulla, että tykkäsit tosta hoitoaineesta :)

    VastaaPoista

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)