torstai 17. syyskuuta 2015

Alku

Tästä lähtee... Oman blogin perustaminen on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta tänään into omasta blogista kasvoi niin suureksi, että päätiin toteuttaa aikeeni!

Blogin nimen keksiminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Ajattelen tämän nimen jollain tapaa kuvaavan tämänhetkistä elämäntilannettani. Olen nuori opiskelija, jolla on kaikki mahdollisuudet elämässään avoinna. Lisäksi olen kesän 2017 morsian, joten bloginimeni kuvaa myös minun ja kihlattuni yhteistä tulevaisuutta ja sen mahdollisuuksia. Kekselijäimmät lieneevät hoksanneet myös, että nimi viittaa jo "edesmenneen" Stella-yhtyeen erääseen biisiin. Stella on minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä, ja koen kyseisen kappaleen sanojen sopivan hyvin myös omaan päänsisäiseen maailmaani.

Se, mitä blogi tulee pitämään sisällään on minulle itsellenikin vielä auki. Luulen, että ainakin tulevaisuudessa tulen käsittelemään häitämme ja niiden järjestämiseen liittyviä ajatuksia. Olen tuleva kasvatusalan ammattilainen ja olen paljon tekemisissä lasten kanssa, joten uskon, että tulen sivuamaan myös lapsiin liittyviä teemoja. Saattaapa sekaan mahtua myös muoti- ja kosmetiikka-aiheisia päivityksiä.

Ensisijaisesti blogi on perustettu minulle itselleni ajatusten keräämis- ja kokoamispaikaksi. Toivon pystyväni käsittelemään täällä aiheita laidasta laitaan, ja tarttumaan myös vaikeampiin aiheisiin. Tällä hetkellä pidän anonyymiteettini säilymistä erittäin tärkeänä, kunnioitathan sitä.

Loppuun vielä linkki tuohon Stellan biisiin, josta blogin nimi on saanut syntynsä:

https://www.youtube.com/watch?v=Drb_kRlJe94



Rakkaudella,

Neilikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)