keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Ihana hääyö, mutta missä?



Hääaiheiset postaukset ovat jääneet blogissa viimeaikoina huomattavasti vähemmälle. Tähän syynä ei suinkaan ole hääinnostuksen väheneminen tai suunnittelun lopettaminen. Päin vastoin. Häihin on aikaa tasan vuosi, joten suunnittelut ja värkkäilyt sen kun vain kiihtyvät! Enemmänkin kasvava kosmetiikkainnostukseni on vienyt blogissa tilaa hääjutuilta. Nyt olen kuitenkin ajatellut, että voisin taas lisäillä hääpostausten määrää, kosmetiikkaa tietenkään unohtamatta. Alunperinhän blogi on perustettu suurelta osin hääsuunnittelua seuraamaan, ja toisaalta onhan On Maailma Meille Avoinna saanut paikkansa myös parilta suomalaisten hääblogien listalta. Nyt on siis aika toteuttaa myös tätä puolta!

Tällä kertaa ajattelin pohtia hiukkasen hääyöasioita. Älkää käsittäkö väärin, pidämme kyllä tarkemmat yksityiskohdat miehini ja minun välisinä :D Tarkoitukseni olisi enemmänkin valottaa sitä, missä aiomme hääyömme viettää.

Beautiful but the candels are too much. Plus that is just an accident waiting to happen. :/:


Olemme siis ehdottomasti päättäneet viettää hääyömme hotellissa jonkin sorttisessa morsiussviitissä. Kotiin yöksi meneminen tuntuisi melkoiselle lässähdykselle juhlallisen päivän jälkeen. Pahimmassa tapauksessa alkaisin tiskata häiritseviä astioita, nukahtaisimme sohvalle tai alkaisimme stressin purkautuessa riidellä turhasta. Ja kyllähän se oma sänky aika arkinen paikka on, vaikka sitä kuinka makuuhuonetta kuinka koristeleisi ja yrittäisi luoda tunnelmaa. Näin ollen lähettelinkin tänään tarjouspyyntöjä muutamalle potentiaaliselle hotellille, ja nyt odottelemme mitä sieltä tarjotaan ja mihin hintaan.

Toiveissamme olisi ainakin, että kyseessä olisi ns. parempi ja tilavampi huone (niinhän ne sviitit yleensä ovat, heh), johon kuuluisi ainakin kylpyamme. Ammee voisi sitten koristella tunnelmallisesti ja hankkia kylpyyn jonkun ihanan kylpyvaahdon tms. Saunakin olisi ihan mieluinen lisä. Häävuoteen koristelusta ja vaikkapa kuoharipullon hankkimisesta ajattelin infota kaasojani tilaisuuden tullen. Lisäksi olisi ihanaa, jos huoneesta löytyisi vaikka pieni herkkukori meitä varten. Olisi myös mukavaa saada aamiainen hotellihuoneeseen sen sijaan, että menisimme aamiaisbuffettiin hotellin ravintolaan. Tämä mahdollistaisi kaikessa rauhassa loikoilun ja aamusta nauttimisen kaikessa rauhassa. Uskon, että toiveemme eivät ole mitenkään mahdottomia.

Monissa hotelleissa on myös mahdollisuus myöhäiseen huoneenluovutukseen hääsviittien kohdalla. Mielestäni tämä on todellä hyvä käytäntö, ja toivoisinki, että myös me voisimme luovuttaa huoneen hieman tavallista kello 12 myöhemmin. Näin ollen aamu tuntuisi varmasti paljon rauhallisemmalta ja idyllisemmältä, kun ei tarvitsisi heti herättyä soitella ihmisiä hakemaan meitä ja pakkailla kimpsuja ja kampsuja kasaan. Myös aamusauna avioparina voisi kuulostaa mukavalta idealta.




this is what i want for our one year anniversary a nice room for 2 nights and a bubble bath:
Innostuin vähän kylpyammeista :D Kuvat: Pinterest.

Rakkaudella,

Neilikki

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Gourmeeta suihkuun?

Sain hiljattain testattavakseni oikein kiintoisan nelikon, johon en ole juurikaan blogeissa törmännyt. Kyseessä ovat uudehkon Palmolive Gourmet Spa-sarjan neljä ylellisen tuoksuista suihkusaippuaa; suklainen Chocolate Passion, mansikkainen Strawberry Touch, vaniljantuoksuinen Vanilla Pleasure sekä persikkainen Peach Delight. Vaikka omistankin jo keskikokoisen kaupan verran suihkugeelejä ennestään, syöksyin intopinkeänä testailemaan nämä mielenkiintoiset suihkututtavuudet.




Palmolive esittelee Gourmet Spa-sarjan taivaallisen tuoksuisena ja täyteläisenä suihkusaippuasarjana, jonka tuotteet kosteuttavat ihoa ja hemmottelevat aisteja. Itsekkin havaitsin tuotteiden koostumuksen olevan hyvin täyteläistä, paksua ja kermaista. Koostumus oli miellyttävä ja pehmeä. Ainoa ongelma oli se, että paksun koostumuksensa ansiosta suihkaria on todella vaikea annostella vain pientä määrää, vaan pullosta pulpahtaa tavaraa vähän liiankin kanssa. Erityisesti puffin kanssa käytettynä Goumet Spat vaahtosivat erittäin hyvin, mikä on aina mukavaa. Huonosti vaahtoavat lirut tuntuvat helposti arkisemmilta.




Mitä paljonpuhuttuun taivaalliseen tuoksuun tulee, antaisin kokonaisarvosanaksi noin 7/10. Tuoksu on selkeä ja tunnistettavissa hyvin. Lisäksi se jää hyvin iholle ja tuoksuu iholta sekä kylppärissä vielä suihkun jälkeenkin. Valitettavasti tuoksu ei ole kovinkaan luonnollinen, ja ainakin omat hajunystyräni erottavat keinotekoisen fiiliksen kaikista tuksuista, suklaasta vähiten. Palmoliveilla ennenkin pesseenä erotin myös tuoksussa tietyn "palmolivemaisuuden", erityisesti vaniljassa.




Kaiken kaikkiaan Palmolive Gourmet Spa:t olivat ihan kiva tuttavuus. Oli myös mukavaa testata koko tuoteperhettä yhden tuoksun sijasta. Omaksi suosikikseni kaikista geeleistä valikoitui suklaa, jossa suklaan tuoksu oli selkeä ja kaikista aidoin. Varsinaista goumeeta ja glamouria en ehkä näistä löydä, mutta arkisuihkareina toimivat paremmin kuin hyvin. Koska tuotteiden suositushinta on peräti 2,29e on lienee ihan ymmärrettävää, etteivät nämä yllä ihan sinne The Body Shopin ja LUSH:n joukkoon. Mutta toisaalta, ei sinne yllä kaikin ajoin lompakkonikaan :D

Oletko sinä kokeillut Palmolive Gourmet Spa:n suihkusaippuoita?


Rakkaudella,

Neilikki


Tuotteet saatu blogin kautta

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kaapista ulos: ripsivärit

Ajattelin taas jatkaa Kaapista ulos-postaussarjaani, jossa esittelen koko tuotearsenaalini jostakin yksittäisestä meikistä tai kosmetiikasta. Tällä kertaa vuorossa ovat siis ripsivärit. Kuvan heikon laadun (ei se kamerassa tuolta näyttänyt!) lisäksi tuotteiden tunnistamista kuvasta voi hiukkasen haitata se, että osasta ripsareita pakkauksen teksti on kulunut pahemman kerran pois. Ovat ilmeisesti saaneet vähän rajumpaa kyytiä meikkipussissani. Joka tapauksessa, tässä se nyt on kaikessa komeudessaan:



Maybeline Lash Sensational (x2)
L'Oreal Paris Telescopic carbon black
Oriflame The ONE Eyes Wide Open 
Oriflame The ONE Hypnotic Depth
L'Oreal Paris Volume Million Lashes extra-black
Lumene Natural Code Eye Dramatizer Triple Shock
Sensai 38C
Lancome Hypnose Volume-a-Porter
Essence Forbidden Volume

Olen siitä onnekas, että minulla on luonnostaan pitkät ja tuuheat ripset. En ole koskaan omistanut ripsenpidennyksiä enkä kyllä koe niitä tarvitsevanikaan. Hyvällä ripsarilla saan kyllä loihdittua ripsistäni lähes överipitkät tarpeen tullen. Olen kuitenkin tottunut panostamaan meikissäni erityisesti silmiini, jotka ovatkin kasvojeni hallitseva piirre (monestikkohan olen kuullut isoista silmistäni). Näin ollen vaadin ripsarilta paljon eikä mikä tahansa riitä. Ripsien kuuluu näkyä, erottua ja olla niin pitkät ja tuuheat kuin mahdollista, mutta ilman paakkua ja yhteen klimppaantumista.

Tarkoitukseni ei nyt ole esitellä tässä postauksessa jokaista tuotetta yksityiskohtaisesti, mutta sen verran voin todeta, että suosikkejani ja itselläni parhaiten toimivia ripsareita ovat L'Orealin Telescopic ja Million Lashes sekä Lancome. Heikoimmat pisteet sen sijaan antaisin ehdottomasti tuolle Lumene Natural Codelle. Sensaille olenkin jo antanut tuomioni täällä. Olen kyllä nyt jollain tavalla oppinut liottelemaan Sensain kolmekasin pois ripsistäni, mutta joka päivä en tuota takertujaa jaksa käyttää. Myös Oriflameista olen kirjoittanut jo aiemmin. Essence puolestaan on peräisin tuoreimmasta Livboxista. Hintaluokkaansa nähden kyseessä on todella toimiva tuote. Parempiakin on kuitenkin nähty, joten en välttämättä kyseistä ripsaria enää itse hankkisi.


Millainen määrä sinulta löytyy ripsareita vai pärjäätkö vain yhdellä?

Aiemmat kaapista ulos tulemiset:
Suihkugeelit


Rakkaudella,

Neilikki

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kaapista ulos: suihkugeelit

Monien muiden kosmetiikkafanien tavoin minäkin kärsin pursuvista meikki/kosmetiikkakaapeista ja lukemattomasta määrästä erilaisia (ja samanlaisia) purnukoita. En itsekään ole edes uskaltanut enkä halunnut laskea montako suihkugeeliä, vartalovoidetta tai vaikkapa ripsaria omistan. Nyt aion kuitenkin tulla kaapista ulos purnukoideni kanssa ja paljastaa kuinka monta tuotetta omistan mitäkin sorttia, ja millaisista tuotteista on kysymys.

Ensimmäisenä ajattelin esitellä teille suihkugeeljeäni. Suihkugeelithän ovat tunnetusti ihanan tuoksuisia ja kauniisiin pakkauksiin pakattuja, joten niitä on mukavaa ostella jo ihan siitä syystä. Valitettavasti ainakin itselläni "suihkarit" tuntuvat kuluvan kovin hitaaseen tahtiin. Johtuen ilmeisesti siitä, että käytän yli kymmentä purnukkaa yhtäaikaa. Mutta katsotaanpa millaisia tuotteita kylpyhuoneemme peilikaapista löytyy!



The Body Shop Sweet lemon shower gel (250ml)
The Body Shop Coconut shower cream (250ml)
The Body Shop Brazil Nut shower cream (250ml)

Tämä kolmikko on kyllä ihan suosikkeja tuon tuoksunsa puolesta. Kuten nimestä voikin päätellä, on sitruuna geelimäisempi ja kookos ja pähkinä puolestaan pehmeämmän kermaisempia. Reunimmaiset näyttäisivätkin olevan ihan lupaavasti tulossa tiensä päähän (jotta voin ostaa uusia :D )



Dermosil Nature body wash (200ml)
Lumene Berry Refresh 2in1 shower gel & scrub (200ml)
Oriflame Milk & Honey Gold shower cream (200ml)

Lumene tosiaan sisältää myös kuorintaosuuden, mutta koska kyseessä on myös suihkugeeli, otin senkin postaukseen mukaan. Oriflamesta olenkin jo kertonut tarkemmin täällä.


Enchanted Floral Pink Peony & Frangipani Bubble Bath (200ml)
Enchanted Floral Pink Peony & Frangipani Shower Gel (200ml)

Tämä kaksikko onkin itseasissa uusimpia jäseniä suihkukaapissani. Sain kihlatultani synttärilahjaksi setin, jossa oli kuusi erilaista tuotetta tästä sarjasta. Tuoksu on ihana myös näissä <3


I Love... Juicy Watermelon revitalizing shower gel (250ml)
Baylis&Harley Sweet Mandarin & Grapefruit body wash (500ml)
Philosophy Vanilla Birhday Cake (240ml)

Baylis&Harley ja Philosophy ovat ihania suosikkejani, joita olen pyrkinyt käyttämään hiukkasen säästeliäästi. Baylis&Harley on koostumukseltaan hiukkasen jellymäinen. Geeli ikäänkuin tippuu pullosta kimpalemaisena, mutta vaahtoaa silti veden kanssa todella hyvin. I love...:ssa olisin toivonut olevan hiukkasen enemmän vesimeloonin tuoksua. Tuoksu on nimittäin hyvin mieto.


Oriflame Nature Secret shower gel with Lavender & Fig (400ml)
Oriflame Nature Secret exfoliating shower gel with mint & rasberry (400ml)

Oriflamen edustajalahjoina saapuneet suihkugeelit. Minttu-vadelmassa on myös kuoriva ominaisuus. Laventeli-viikunan tuoksu ei oikein hivele hajunystyröitäni, mutta pitäähän tämä nyt pois käyttää. Tässä ajan kanssa...



Aloe Vera bath & shower gel (500ml)

Onko tämän merkki siis Aloe Vera? No en ainakaan mitään muuta purkista löytänyt. Hiukkasen vanhempi ja aikoinaan joululahjaksi saatu suihkugeeli, joka suuren pakkauskoon ja tylsyytensä vuoksi kuluu melkoisen hitaasti. Mutta korkki on kaunis!!

No niin, ja sitten lopputulemaan! Millainen määrä suihkugeelejä kaapista löytyi? Kyllä vain: kokonaista 14!! Onhan tuo aikamoinen määrä, ottaen huomioon, että yhdelläkin pärjäisi :D Mutta nyt olen tullut kaapista ulos suihkugeeliarmeijani kanssa. Katsotaan minkä kätkön rohkenen paljastaa seuraavaksi...


Pistääkö joku paremmaksi oman suihkugeelivarastonsa kanssa? :D


Rakkaudella,

Neilikki

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kesäkuun suosikkiputeli

Joku ehkä huomasikin, että huhtikuussa aloittamani kuukauden suosikkiputeli-postaussarja jäi välistä toukokuussa, eikä tuolloin esitelty minkäänlaista suosikkipurnukkaa. Kyse oli ihan yksinkertaisesti bloggaajan huonosta muistista ja viitseliäisyydestä. Nyt kesäkuussa kuitenkin korjaan tilanteen, ja yritän jatkossa toteuttaa postaussarjojen postauksia säännölliseen tahtiin. Kivoja kosmetiikkaputeleita kuitenkin on niin paljon esiteltäväksi :)

Tämän kuukauden suosikkia en oikeastaan edes itse omista. Kyseessä on löytö, jonka tein äitini kaappien kätköstä "kotikotona" vieraillessani. Tuote on nimeltään Shiseidon Ibuki Purifying Cleanser. Shiseido ei merkkinä ole minulle kovinkaan tuttu, mutta ainakin tämä tuote vakuutti minut täysin. Purifying Cleanser on siis vaahtoava ja hyvin miedosti hajustettu naamaputsari, joka poistaa meikin ihan silmämeikistä lähtien todella tehokkaasti ja ilman hankaamista ja hinkkaamista. Puristettaessa tuote on voidemainen ja melko kiinteäkin, mutta muuttuu kyllä helposti vaahdoksi. Plussaa myös siitä, että pienikin määrä kerrallaan riittää meikin poistoon oikein hyvin. Huuhdellessa iho tuntuu hetken hiukkasen nahkealta ja ei-liukkaalta (tiedättekö mitä tarkoitan?), mutta tunne häviää nopeasti.

Ostaisin Shiseidoa heti tältä istumalta muutaman purkin ellei hinta olisi melkoisen korkea naamaputsariksi. Sokoksen verkkokaupassa tämä näyttäisi maksavan 42,90e, mutta joistain verkkokaupoista bongailin tätä noin kolmellakympillä. Hiukkasen suolaiselta tuo kuitenkin minulle kuulostaa, koska olen tottunut yleensä kympillä naamaputsareiden ostosta selviämään. Pistän purkin kuitekin ehdottomasti korvan taakse, jos joskus olen rikas tai törmään hyvään alennukseen. 

Äiti-kultakaan ei ole tätä siis omatoimisesti ostanut, vaan kyseessä näyttää olevan näytekoko (30ml), jonka hän on ilmeisesti jonkun kosmetiikkashoppailun kylkiäisenä saanut. Täysikokoinen tuote sisältää 125ml putsaria, jonka uskoisin riittävän ihan hyvin joksikin aikaa. 





Aiemmat postaukset:



Onko Shiseido sinulle tuttu merkki? Entä juuri tämä kyseinen tuote?


Rakkaudella,

Neilikki

perjantai 10. kesäkuuta 2016

10 hassua faktaa minusta

En ole täällä blogissa kovin paljon itsestäni kertonut, vaikka tuntoja onkin tullut joistain asioista hieman avattua. Päätinkin nyt tehdä tällaisen postauksen, jossa kerron muutaman faktan itsestäni, jota ette ole aikaisemmin tienneet. Jaksatko lukea kaikki kohdat?


1. Olen maailman huonoin ajamaan autoa. Olen siis saanut ajokortin jo 18-vuotiaana, mutta ajettuja kilometrejä on takana erittäin vähän. Luulen, että olen saanut ajamiseen jo jonkinlaiset traumat autokoulussa ei-niin-mukavan opettajan ja ahdistavien tilanteiden vuoksi. Tiedän, että ajamaan opettelu ja autoilu ovat edessä vielä jossain vaiheessa elämää, mutta niin kauan kun se ei ole pakollista, istun mielelläni pelkääjän paikalla.

2. Olen kynsilakkafriikki. Vaikka en blogissa olekaan kynsilakkoja sen kummemmin esitellyt, omistan kymmeniä kynsilakkoja. Kynteni ovatkin lähestulkoon aina lakattuna. Pidän kynsiäni pitkänä ja ne tuntuvatkin kasvavan hyvin ja vahvoina. Muisteleisin, että minulla on joskus yläasteella ollut viimeksi lyhyeksi leikatut kynnet.



3. Olen usein varautunut vieraiden ihmisten seurassa. En useinkaan innostu ajatuksesta, jos minun täytyy esimerkiksi viettää iltaa porukassa, jossa en jo tunne kaikkia. Esimerkiksi vappuna en suinkaan hyppinyt riemusta, kun kihlattuni ilmoitti, että meille oli saapumassa myös hänen bestmaninsa tyttöystävä, jota en entuudestaan tuntenut. Suhtaudun uusiin ihmisiin varauksella ja olen usein alussa vaitonainen. Usein tapaamisen edetessä saan kuitenkin huomata, että uusi ihminen on oikein mukava ja pystyn rentoutumaan.

4. Haaveilin vuosia lääkärin ammatista. Olin jo lapsena sitä mieltä, että minusta tulee isona lääkäri (välillä kuvioissa oli kyllä myös eläinlääkäri, kenelläpä tytöllä ei). Tähän vaikutteita sain varmasti lääkärinä työskentelvästä isästäni, mutta myös esimerkiksi Ihmeiden tekijät-nimisestä sairaalasarjasta, jota perheessämme katsottiin 90-luvun loppuvuosina ahkerasti. Lopulta unelmat kaatuivat lukiossa fysiikkaan ja kemiaan. Ja opehan minusta nyt kovaa vauhtia sitten on tulossa!

5. Olen äärimmäisen huono katsomaan elokuvia. Ajatus elokuvan katsomisesta perjantai-iltana herkkuja syöden oman kullan kainalossa kuulostaa ihanalata, mutta todellisuudessa se toteutuu erittäin harvoin. En vain yksinkertaisesti jaksa keskittyä ja vahdin tiiviisti kellosta kuinka kauan elokuvaa on vielä jäljellä. Monesti myös nukahdan. Kotimaisten elokuvien kanssa olen hiukkasen parempi, mutta ulkomaalaisen leffan on oikeasti oltava hyvä, jotta jaksan katsoa sen loppuun asti tuskastumatta.

6. Inhoan marjoja. Siis mansikoita, puolukoita, mustikoita... Mitä näitä nyt on. En vain voi sietää näitä sellaisenaan. Esimerkiksi mansikkahillon täytekakussa kuitenkin menettelee. Todennäköisesti marjakammo johtuu lapsuudentapahtumasta, jota en itse edes muista. Mummoni on syöttänyt minulle taaperoikäisenä metsämansikoita, jonka seurauksena suuni on limakalvot ovat auenneet ja tulleet täyteen rakkuloita. Ilmeisesti tuoretta mansikkaa ei suositella annettavaksi pikkulapsille juurikin sen allergisoivuuden takia. Eipä vain mummokulta tätä tiennyt.




7. Olen intohimoinen pyykkäri. Rakastan pyykinpesua kaikkine lajitteluineen ja ripustamisineen ja jopa silittämistä! Olenkin useaan otteeseen muistuttanut miestäni siitä, että pyykkihuolto on minun heiniäni, eikä hänellä ole siihen mitään asiaa. Tykkään myös raikkaan tuoksuisista huuhteluaineista, ja olenkin aina innokkaana valikoimassa uutta huuhteluainetta edellisen loppuessa.

8. Haluan paljon lemmikkejä! Haaveilen siitä että asuisin talossa, jossa olisi paljon elämää. Toivoisin, että joskus perheessäni olisi paljon lapsia ja paljon lemmikkejä. Tällä hetkellä kaksi kissaa riittävät oikein hyvin, mutta elämän tilanteen salliessa voisin vielä hankkia koiran ja akvaarion. Ai niin, olen jo pitkään haaveillut myös marsukaksikosta :D



9. Haaveilen isosta lapsikatraasta. Olen itse perheeni ainokainen, ja siksi varmaan kaipaankin elämää ympärilleni. Haave äitiydestä ja usemmasta lapsesta on ollut mielessäni ihan pikkutytöstä lähtien. Mikä sitten olisi sopiva lapsiluku näin lapsettoman vauvakuumeilijan mielestä? Neljä? Viisi?


10. Minulla on vahva valokuvamuisti. Monet asiat ikään kuin jäävät mieleeni kuvina. Pystyn esimerkiksi usein näkemään kalenteriini kirjoittamat merkinnät katsomatta koko kalenteria, sillä näen kalenteriaukeaman kuvana mielessäni. Luulin aiemmin, että kaikki pystyvät samaan, mutta kihlattuni ainakin väitti, että häneltä ei moinen onnistu alkuunkaan.


Rakkaudella,

Neilikki

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Mitä avioliitto minulle merkitsee?

Avioliitto on ollut vuosisadat vahva ja keskeinen osa suomalaista kulttuuria, kristillistä perinnettä ja ihmiselämän kaarta. Aiemmin (ja etenkin vanhempien ihmisten mielestä nykyäänkin) naimattomuus ja "vanhaksi piiaksi" tai "poikamieheksi" jääminen on nähty eräänlaisena epäonnistumisena. Naimisiin on ollut pakko päästä ja kun kerran pääset niin siinä sitten olet. Mikään vastoinkäyminen ei ole kyllin suuri rikkoakseen vihkivalaa. Vain kuolema erottaa.

Ajat ovat muuttuneet ja sitä myötä myös avioliiton merkitys on muuttunut. Monet parit eivät koskaan mene naimisiin, lapsien syntyminen avopareille on varsin tavallista, tai voipa lapsen saada ja kasvattaa yksinkin. Myös avioeroja tapahtuu vuosittain valtavat määrät. Parisuhteen sijasta sinkkuus voidaan kokea valintana ja vapauden säilyttämisenä. Naimisiin ei ole pakko mennä eikä edes miestä hankkia, jos siltä tuntuu.Pohdinkin, mikä on avioliiton merkitys minulle ja miehelleni. Miksi me menemme naimisiin? Miksi naimisiin meno tuntuu tärkeältä ja tuntuuko edes?

Mieheni on tietyllä tavalla arvoiltaan konservatiivinen ja näkee avioliiton hyvin tärkeänä ja luontevana osana parisuhteen edetessä. Hänelle on myös itsestään selvää, että lasten tulee syntyä avioliittoon, ei avoparille. Tämä mielipide siis koskee vain hänen omaan elämäänsä liittyviä valintoja, ei muiden lisääntymistä ja siihen liittyviä päätöksiä. Myös itse olen jotenkin aina kuvitellut meneväni naimisiin. Kyseessä varmasti on ns. opittu ajatusmalli siitä, että ydinperhe paras perhe. Omat vanhempani ovat naimisissa edelleen (ja varmaan jatkossakin), joten väkisinkin sitä itsekin on oppinut tuon tavan hyväksi tavaksi olla ja elää.

Ennen kaikkea avioliitto kuitenkin itselle merkitsee eräänlaista sinettiä sitoutumiselle. Se on ikäänkuin lupaus siitä, että ollaan yhdessä, tapahtui mitä tapahtui. Suhtaudun avioliittoon vakavasti, ja todella pahoja asioita pitäisi tapahtua, että harkitseisin avioeroa. Koen naimisiinmenon ikäänkuin luonnollisena jatkumona, mutta myös uutena alkuna. Alkuna meidän yhteiselle elämälle perheenä, joka toivottavasti aikanaan kasvaa ja säilyy tasapainoisena ja onnellisena elämän tyrskyistä huolimatta.



Rakkaudella,

Neilikki

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Livbox 6/2016

Joo, tiedän, että ilmoitin pari kuukautta sitten lopettaneeni livboxien tilaamisen. Tiedän myös, että ilmoitin muutama päivä takaperin alotttaneeni armottoman pannuprojektin ja tiukan ostolakon. Mutta niin se vaan livboxi taas saapui eilen. Noh... Tilanne on nyt se, että kyseessä oli ilmainen boxi, jonka päätin nyt kesän kunniaksi ottaa. Oikeastaan tilaus oli tehty jo toukokuun alussa ennen kuin muutosta ja muusta tavaran vähennyksestä oli mitään tietoa. Nyt kuitenkin lupaan, että tämä laatikko on vähään aikaan viimeinen :D Mutta katsotaanpa nyt hiukkasen, mitä kesäkuun boxi toi mukanaan.

BATISTE Blush -kuivashampoo (50ml)
Olen kuullut paljon hyvää Batisten kuivashamppoista, mutta itse on ole niitä ikinä kokeillut. Olisin saattanut jopa seuraavaksi ostaa kuivashamppoon juurikin tältä merkiltä, joten oikein mielelläni otan tämän livboxista kokeiluun. Vielä en tosin ole ehtinyt tuotetta testaamaan. Kovin paljoa en kuivashamppoita käytä, mutta niillä on kuitenkin oma pakollinen paikkansa kosmetiikkakaapissa badhairdayn pelastajana. 9/10.

VASELINE Aloe Soothe -suihkutettava kosteusvoide (190ml)
Vaselinen voiteita on livboxissa tullut ennenkin, mutta itse en vielä silloin kuulunut tilaajakuntaan. Ensi reaktioni tähän voiteeseen oli hiukkasen tympääntynyt. Vartalovoiteta kun tästä kämpästä jo useampikin löytyy (esim. tämä viisikko). Päätin kuitenkin heti illalla ottaa voiteen testiin, ja myönnän, että mielipide tästä muuttui hetkessä valoisampaa suuntaan. Suihkutettava voide on todella helppo levittää, ja kevyt koostumus sopii täydellisesti kesävoiteeseen. Tuoksu on mieto ja miellyttävä. Todellinen yllättäjä! 10/10.

DOVE Advanced Hair Series Regenerate Nourishment -shampoo ja hoitoaine (2 x 50ml)
Näitäkään en ole vielä ehtinyt testailemaan, joten kirjoittelen ihan vain fiiliksiä siitä, että nämä boxista ylipäätään löytyivät. Ja juup.. Ihan on hyvät fiilikset. Toki markettishampoota miellyttävämpi ylläri olisi ollut joku hiukkasen hinnakkaampi kampaamotuote, mutta tämäkin voi yllättää. Pikkupullot kuluvat kuitenkin sutjakasti pois, vaikka eivät mitään luksustuotteita olisikaan. 8/10.

ACO Sunkissed -itseruskettava kasvovoide (50ml)
Näin ennen testailua voisin sanoa tämän koko boxin suosikkituotteeksi! Olen hiukkasen kaipaillut kasvoille tarkoitettua itseruskettavaa, ja nyt sitten omistan sellaisen. Hiukkasen tätä eilen testailin käden sisäsyrjälle, ja aamulla totesin sävyn olevan oikein osuva. Yhden levityskerran jälkeen väri näkyy, mutta ei ole liian tumma/oranssi/luonnoton. Sävy itseasiassa näyttäisi mätsäävän aika hyvin omaan ihonsävyyni, joten hyvin uskallan tätä kesän aikana kasvoillekin levittää. Ja kun kyseessä on asteittain ruskettava tuote, niin lisää väriähän saa käyttämällä voidetta muutamana päivänä peräkkäin.10/10.

ESSENCE Forbidden Volume -ripsiväri (12ml)
Kovasti hyviä lupauksia draamaattisista volyymiripsistä Essence ainakin lupailee tämän tuuheuttavan ripsarin kohdalla. Mielenkiinnolla siis tätä testailen. Hiukkasen kuitenkin epäilen millaista draamaa, volyymiä ja supertuuheutta 3,69 euron hintainen mascara voi saada aikaan. Tämäpä jää nähtäväksi ja toivottavasti olen väärässä epäluuloineni. 9/10.



Ihan hyvät kokonaisfiilikset siis jäi toistaiseksi viimeisestä livboxista. Pitäisiköhän tässä oikein tuntea jonkinlaista haikeutta? Kyllä kuukausittaisen ylläriboxin saamisessa kuitenkin on oma pieni jännityksensä ja piristeensä. Toinen juttu onkin sitten se, jos laatikko sattuu olemaan täynnä tuotteita, jotka eivät kiinnosta, tai joille ei ole käyttöä. Aika näyttää palaanko livboxaajaksi esimerkiksi syksyn koittaessa.


Rakkaudella,

Neilikki

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

WTF Sensai?!

Monet ovat varmasti kuulleet jo legendaarisesta Sensai 38-maskarasta ja ehkä kokeilleetkin sitä. Ripsarin tosiaan luvataan lähtevän 38 asteisessa tai kuumemmassa vedessä ilman meikinpoistoainetta. Idea on siinä mielessä loistokas, että näin ollen ripsari kestää esimerkiksi sadevettä tai kyyneleitä, mutta lähtee kuitenkin pelkällä vedellä. Itsekin sitten vihdoin ja viimein innostuin Tallinnan reissullani laivalta hankkimaan kyseisen maskaran ja intoa puhkuen sitä sitten kokeilin heti ensitilassa. Ripsari tarjosi kyllä sitä toivottua volyymiä, pituutta ja tuuheutta. Luulin jo löytäneeni uuden suosikin kunnes illalla pääsin pesupuuhiin. Siis mitä ihmettä?! Ei lähtenyt lämpimällä vedellä vaikka kuinka käänsin hanaa kuumemmalle. Ei lähtenyt meikinpoistoaineella, vaikka muut meikit (ja kaikki muut ripsarimerkit ovat hävinneet) hävisivät vaivatta. Hinkkasin ja hinkkasin, mutta Sensai oli sitkeämpi. Yritin jopa nyppiä maskaraa ripsen kärjistä, mutta sain todeta ripsieni irtoavan herkemmin kuin Sensain. Lopputulemana erityisesti ripsenkärkiin jäi väriä vielä suihkun jälkeenkin. Viimeisimmät ja sitkeimmät rippeet taisivat lähteä vasta aamulla. Alla kuvat meikista ennen meikinpoistoa ja sitten suihkun ja saunan jälkeen.




Kisunkaan meikit ei lähteny :D


Eli siis kysymys kuuluu: mikä meni pieleen? Kyseessä pitäisi kuitenkin olla ihan suosittu maskara, josta olen kuullut paljon positiivista käyttäjäkokemusta. Enkö vain osaa vai sainko jonkun maanantaikappaleen meikkipussiini? Sääli sinällään, sillä kuten sanottu olin todella tyytyväinen Sisleyn antamaan volyymiin. Valitettavasti ripseni eivät eivätkä hermoni kuitenkaan kestä päivittäistä hinkkaamista ja nyppimistä. Hiukkasen lueskelin netistä muiden kokemuksia, ja vaikuttaisi siltä, että tuotteen toimivuus todella jakaa ihmisiä. Tosillä väri lähtee helposti parillä huuhtelulla, toisillä taas ei lähde sitten millään. Oletettavasti kuulun jälkimmäiseen porukkaan :D Sitä en sitten osaa sanoa, mistä moinen voi johtua? Onko ripisien laadussa vai kenties käyttötavassa eroja. 



Ihan vain hyvän lopputuloksen ja hiukkasen kalliimmaan hinnan takia aion kuitenkin käyttää Sensai 38:n loppuun. Päivittäiseen käyttöön tämä ei tosiaan sovi, mutta ehkäpä hieman spesiaalimmissa tilanteissa tällä on paikkansa :)

Onko sinulla kokemusta Sensai 38:sta? Toimiiko?


Rakkaudella,

Neilikki















lauantai 4. kesäkuuta 2016

Tämä on pannuprojekti!

Monissa kosmetiikkablogeissa on kerrottu erimittaisista pannuprojekteista, joiden tavoitteena on kuluttaa pois kaapissa lojuvaa kosmetiikkaa eli saada "pannut" esiin. Nyt on minun vuoroni liittyä pannuttajiin. Samalla julistan myös ostolakon kaikenlaista kosmetiikkaa kohtaan. Poikkeuksena tähän ovat ainoastaan ne tuotteet, joita todella tarvitsen. Esimerkiksi ilman naamaputsaria ei vain tule toimeen vaikka kuinka olisi mukavaa ostolakkoilla ja säästää.



Näytetään 20160604_210538.jpg
Näytetään 20160604_210538.jpg


Kaappini pursuavat ääriään myöten suihkugeelejä, hajuvesiä. kosteusvoiteita, hiustentuuheuttajia, kynsilakkoja ja meikkejä. Omien ostohalujeni lisäksi kaappejani ovat viime kuukausina täyttäneet niin Oriflame kuin Livboxitkin. Lisää ei yksinkertaisesti mahdu, ja nyt on annettava aikaa näiden kaikkien tuotteiden käyttämiselle ja kaapin väljentämiselle. Ai niin, ilmainen Livbox on vielä tulossa päin ja Oriflamekin lähettää edustajalahjoja innokkaasti :D Toisena ja vähintään yhtä painavana syynä pannuiluun on se, että ME MUUTETAAN! Ajankohdasta pitää vielä neuvotella vuokranantajan kanssa, mutta heinä-elokuussa kuitenkin. Luonnollisesti kaupungin vaihto sujuu hiukkasen kevyemmin, jos liiat purkit ja putelit on kuluteltu pois. Tiedän jo nyt miehen repivän hiuksia päästään minun kosmetiikka/vaatelaatikoita muuttoautoon kantaessaan :D



Pannutusta on siis määrä kestää ainakin muuttoon asti. Uusi asunto on peräti 13 neliötä entistä isompi, joten purteloita pitäisi uutteenkin kotiin mahtua. Takuuvuokrien ym. maksaminen voi kuitenkin pakottaa pannutuksen jatkumiseen vielä syksymmälle asti.

Oletteko te kokeilleet pannuprojektia? 

Rakkaudella,

Neilikki