Tässä hiljattain tuskailin ystävälleni häiden järjestämisen vaivaa, ja sitä, että koko touhu ei minua edes suuremmin kiinnostaisi. Ystäväni heittikin tähän kysymyksen: "Ootsä sitten varma, että haluat isot häät?". Olin jo varautunut siihen, että kysymys kuuluu "Ootsä sitten varma, että haluat naimisiin?". Ei sentään, ihanalla ystävälläni on tilannetajua ja tahdikkuutta.
Vastasin pikaisesti, että kylläkyllä, olen aina halunnut. Kysymys jäi kuitenkin mielen päälle. Olenko tosiaan suunnittelemassa suuria kemuja ihan vain tavan vuoksi? Onko ajatus prinsessahäistä vaan päähän pinttynyt kuva lapsuudesta? Ovatko valkoinen luomus ja 100 vierasta todellakin sitä mitä tahdomme? En oikeastaan edes taida olla sitä tyyppiä, joka haluaisi nostaa parisuhteensa sen kummin esille. Haluaisinko sitten tehdä naimisiinmenostani jotain koko suvun merkkipäivää? Keksisin myös "tontuille" muutakin käyttöä kuin koko suvun syöttämisen ja juottamisen.
Pyörittelin ajatuksia päässä jonkin aikaa jopa kauhistuen siitä, miten järkevältä häiden pienentäminen kahvikesteiksi kuulosti. Vasta-argumenttina näen kuitenkin, että häät ovat vain-kerran-elämässä juhla. Se, mitä nyt päätän on minun elämänvalintani nyt ja tulevaisuudessa. En saa viettää prinsessahäitäni myöhemminkään, jos en nyt sitä tee. Myöhemmin minua jopa todennäköisesti kaduttaisi, että en ottanut tilaisuudesta kaikkea irti. Että en ollut nuori, kaunis ja kaikkien ihailema sillon, kun minulle sitä tilaisuutta tarjottiin.
Ainakin toistaiseksi suunnitelmat pysyvät ennallaan. Tosin ehkäpä pientä kyseenalaistamista ei kannata jatkossakaan unohtaa.
|
Ei näin. |
|
Vaan näin. |
Rakkaudella,
Neilikki