lauantai 10. lokakuuta 2015

Hemmottelua vai rahanhukkaa?



Tulipa tuossa tehtyä pieni heräteostos. Tai oikeastaan tilaus. Nimittäin Livbox. Aika monissa kauneus- ja kosmetiikkablogeissa on näistä ollut puhetta, ja niinpä tulin siihen tulokseen, että minunkin pitää saada sellainen. Niille jotka eivät tästä ole vielä kuulleet, niin kyseessä on erilaista kosmetiikkaa sisältävä boksi, joka toimitetaan tilaajalle kerran kuukaudessa. Hintaa lystillä on 16,90/kk.

Olen tosiaan aikamoinen kosmetiikkahamsteri, ja nautin kovasti uusien mömmöjen hankkimisesta ja testaamisesta. Niinpä ajattelin, että pieni yllätyspaketti kerran kuussa piristäisi mukavasti tätä kaamosaikaa. Itse otin nyt vain tuon kolmen kuukauden määräaikaisen tilauksen, että en kesään mennessä huku purkkeihin ja purnukoihin. Kaapeista kun löytyy kaikenlaista jo ennestään. Ensimmäinen paketti pitäisi saapua marraskuun alussa. Kerron sitten mitä paketista löytyi, ja koinko sisällön ihanaksi hemmotteluksi vai silkaksi rahanhaaskaukseksi.

Oletteko te tilanneet boxia tai onko livboxi ylipäätään tuttu?




Rakkaudella,

Neilikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)