perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulukuun suosikkiputeli

Kuukausi on taas vierähtänyt, ja nyt olisi aika esitellä taas tämän kuukauden suosikkiputeli. Vaikken olekaan blogissa kovinkaan paljoa kirjoitellut kynsilakoista, voin silti todeta, että minulla löytyy niitä melkoinen läjä. Pidän pitkiä kynsiäni aina lakattuna, ja vaihtelen lakkausta viikoittain. Syy, miksi en kirjoittele kynsilakoista kovinkaan tiiviisti blogin puolella on se, että en vain koe kynsilakkoja kohtaan samanlaista paloa ja kiinnostusta kuin muuta kosmetiikkaa kohtaan. Lakkaan vain kynsiäni ja that's it.

Tässä kuussa kohdalleni osui kuitenkin poikkeuksellisen hyvä kynsilakka ja vieläpä jouluisessa sävyssä, joten minun oli pakko valita tämä tuote kuukauden suosikkiputeliksi! Kyseessä on Yves Rocherin kynsilakka sävyssä 108 Pourple Perlé. Pourple Perlé on nimensä mukaisesti purppuraisen punainen ja  kauniisti hohtava lakka. Purkissa väri näyttää melkoisen shimmeriselta, mutta kynsillä jää nähtäville vain kevyt hohde. Sävy oli siis erittäin jouluinen, ja toki valitsinkin tämän viime viikolla joululakkaukseni sävyksi.

Yves Rocherin lakka yllätti minut poikkeuksellisen kauniin sävyn lisäksi myös superhyvällä pysyvyydellään! Vaikka käytänkin usein samaa kynsilakkaa noin viikon verran, alkaa lakkaus yleensä rapista kynsiltäni parissa päivässä. Yhdistettynä Oriflamen aluslakkaan ja Mavalan päällyslakkaan, säilyi tämä YR:n lakka kynsilläni lähes virheettömänä koko viikon. Lakkaus oli lohjennut hieman vain yhdestä kynnestä. Lisäksi kynsien kasvusta johtuva lakkauksen kärsiminen oli toki myös viikon jälkeen jo havaittavissa. Lakka olisi varmasti säilynyt siedettävänä vielä jokusen päivän, mutta halusin laittaa lakkaukset uusiksi ennen joulun viettoon lähtemistä, joten tartuin kynsilakanpoistoaineeseen ennen viimeistä hätää. En voi siis olla pysyvyyteen muuta kuin tyytyväinen!

Sain kyseisen lakan itseasiassa ilmaislahjana Yves Rocherille tekemäni tilauksen yhteydessä, joten olin todella yllättynyt, että ilmaistuotteiden joukosta löytyi tällainen helmi. Yves Rocherhan on luonnonsuojeluajatuksensa lisäksi kuuluisa edullista tuotteistaan. Myös tämän lakan arvo ei tilattunakaan ole päätä huimaava, sillä lakan normaalihinta on 6,90e, ja tällä hetkellä se on alennuksessa hintaan 5,50e. Pakkauksen koko on vain 5ml, mutta itse näen pienen pakkauskoon kynsilakoissa vain positiivisena asiana, sillä suuret yli 10ml pullot ehtivät lähes poikkeuksetta kuivua ainakin jonkin verran ennen tuotteen loppumista. Yves Rocherin sivuilta löytyy myös runsaasti muita kynsilakkasävyjä, jotka varmasti toimivat kynsillä yhtä hyvin kuin tämä purppurainenkin versio.



Oletteko kokeilleet Yves Rocherin kynsilakkoja? Mikä on suosikkikynsilakkanne tällä hetkellä?


tiistai 27. joulukuuta 2016

The Body Shopin joulukalenteri: luukut 21-25

Joulu oli ja meni, eikä joulukuutani ihastuttaneen (ehkä joidenkin aamujen kohdalla myös vihastuttaneen) The Body Shopin kosmetiikkajoulukalenterin luukkuja ole enää tässä talossa availtu pariin päivään. Nyt blogin palattua joululomalta olisikin aika esitellä teille tuosta kalenterista vielä viimeiset viisi luukkua sisältöineen. Mielestäni kalenterin sisältö ehdottomasti parani loppua kohden, joskin myös viimeiseen viiteen luukkuun mahtui yksi pettymys. Katsotaanpa sisällöt läpi luukku kerrallaan:


Luukku 21: Kynsiviila
Arvaatte varmaan, että viimeisiin luukkuihin mahtunut pettymys oli juurikin tämä kynsiviila. Itse käytän ainoastaan lasiviiloja, joten tällainen perus hiekkapaperiviila on itselleni melkoisen turha. Uusi lasiviila olisi kyllä ollut erittäin tervetullut. Katsotaan, mihin laukun pohjalle tämän lopulta sijoitan.

Luukku 22: Pink Grapefruit -käsivoide (30 ml)
Minulla ei itseasiassa olekaan aiempaa kokemusta TBS:n käsivoiteista, joten olin oikein iloinen, kun luukusta 22 löytyi greipintuoksuinen käsivoide. Vielä en ole ehtinyt tuotetta testaamaan, mutta tuoksu ainakin on todella raikas ja miellyttävä.

Luukku 23: Colour Cruch -kynsilakka, sävy Just Peachy (6,8 ml)
Omistan kynsilakkoja todellakin enemmän kuin tarvitsisin, enkä edes ole mikään suuri kynsilakkafriikki, vaikka kynteni ovatkin lähes aina lakattuna. Kynsilakka oli kuitenkin kiva yllätys, ja mielelläni testaan myös TBS:n kynsilakkojen laatua. Mielestäni luukusta paljastunut sävy oli enemmän korallinen oranssi kuin persikka (kuva vääristää sävyä aika paljon). Itse miellän tällaisen sävyn enemmän kevät- ja kesäsävyksi, ja tämä jääkin varmaan odottelemaan lämpimämpiä ilmoja.

Luukku 24: Strawberry -body butter (200 ml)
Täysikokoinen body butter! Jouluaaton luukku oli kyllä itselleni todella mieluinen. En ole piiiitkään aikaan omistanut TBS:n body butteria, ja nyt kun pääsin tällaista taas käyttämään, tuli melkeinpä mieleeni alkaa pohtia myös jonkun muun tuoksun ostamista tästä ihanasta talvi-ihon tuotteesta...

Luukku 25: Oils of Life Intensely Revitalsing -yövoide (5ml) ja unimaski
Luukku 25 piti tosiaan sisällään peräti kaksi tuotetta. Unimaskia en ole aiemmin käytänyt, enkä tiedä osaanko sellaista käyttääkään, mutta ainakin päiväunilla tuollaista voisi joskus kokeilla. Oils of Life vaikutti todella kiinnostavalta ja kokeilemisen arvoiselta yövoiteelta. Harmi vain, että pakkauskoko tässä näytekokoisessa purkissa on todella niukka. Myös voiteen tuoksu oli melkoisen voimakas, ja olen varma, että monet vierastavatkin laittaa kasvoilleen näin voimakkaasti tuoksuvaa tuotetta.



Täytyy myöntää, että joka-aamuiseen joulukalenterin availuun voisi hyvin tottua. Nyt joulun jälkeen pari kalenteritonta aamua ovat jopa tuntuneet hieman tyhjiltä, kun odottamassa ei olekaan ollut yllätysluukkua, josta voi löytää jotain itseään piristävää. Kokonaisuutena TBS:n joulukalenteri oli mielestäni ihan kelvollinen. Valitettavan monesta luukusta tosin paljastui välineistöä, joista ainakin osa oli arvoltaan melko mitättömiä. Toisaalta monet kosmetiikkaa sisältäneet luukut olivat todella kivoja yllätyksiä, ja kaikki tuotteet tulevat varmasti käyttöön. Olen tullutkin siihen tulokseen, että tämä ei missään nimessä jää viimeiseksi kosmetiikkajoulukalenterikseni. Se, minkä brändin kosmetiikkakalenterin aion ensi vuonna hankkia on vielä pohdinnan alla. Ilman kosmetiikantäytteistä joulun odotusta en aio kuitenkaan jäädä ensi vuonnakaan!

torstai 22. joulukuuta 2016

Jouluhaaste!

Olen törmännyt viime viikkojen aikana muutamissa blogeissa tähän jouluhaasteeseen. Koska blogi ja bloggaaja siirtyvät nyt tämän postauksen myötä joulun viettoon, ajattelin, että tämä haaste olisi hauska tapa toivottaa teille lukijoille mukavaa joulun aikaa. Tässä siis peräti 24 jouluista kysymystä ja tarkoin harkitut vastaukseni ;D

1. Parasta joulussa?
Parasta joulussa on mielestäni kokonaisuus; tunnelma, herkut, yhdessä oleminen ja lahjatkin. Joulu on jollain tavalla myös mielentila, johon valmistaudutaan enemmän tai vähemmän koko syksy, ja joka ikään kuin päästää hetkeksi pois arjen aherruksesta ja tuo iloa synkimpään vuodenaikaan.

2. Joulumusiikkisi?
En ole mikään yletön joulumusiikin ystävä. Suosikkini taitaa olla perinteinen Varpunen jouluaamuna, mutta tykkään myös Suvi Teräsniskan biisistä Hei mummo. Biisistä tulee mieleen mummoni, joka ei enää ole muutamaan jouluun ole ollut kanssamme.

3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia?
En oikein. Kotimainen elokuva Joulutarina on ihan kivaa katsottavaa.

4. Jouluherkkusi?
Joulutortut ja suklaa. Kinkkua en syö ja rosolli on lähes kauheinta mitä tiedän :D

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?
Riisipuuro! Tai tämä kuuluu minusta aukottomasti jouluaamuun. Rakastan riisipuuroa ja syönkin sitä ihan ympäri vuoden.

6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?
Tänä vuonna kynttelikkö taisi ilmestyä ikkunaan jo lokakuussa. Kuusi puolestaan laitettiin parvekkeelle noin pari viikkoa sitten. Muuten joulukoristeita ei juurikaan ole, sillä vietämme joulua kotoa poissa.



7. Joulu kotona vai jossain muualla?
Muualla ollaan, tänä vuonna ensimmäistä kertaa kihlatun perheen luona.

8. Itse tehdyt lahjat, kaupasta ostetut vai molemmat?
Itse en mikään nikkari ole, joten suosiolla tyydyn lahjani ostamaan. Itse tehdyt lahjat saatuna käyvät toki hyvin.

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
Parvekkeelle pystytettyyn kuuseen on valot kieriteltynä.

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?
Meillä joulua on aina vietetty suht pienellä porukalla. Lapsuuden jouluissa olivat mukana kummini, mutta nyt jouluja on vietetty jo vuosikaudet perheen kesken. Tänä vuonna tosin jouluperheeni on miehen perhe. Jännityksellä odotan, miltä se tuntuu.

11. Onko sinulla joku joululahjatoive?
Olen toivonut lahjaksi Cheekin kirjaa sekä meikkipeiliä, jossa olisi valo. Toki olisin keksinyt noin 50 erilaista kosmetiikkatuotetta toivottavaksi, mutta tiedän yhden ja toisen lähipiiristä olevan sitä mieltä, että en tarvitse enää purkin purkkia. Ostan siis purnukkani itse sitten kun siltä tuntuu.

12. Paras saamasi joululahja?
Apua, en kyllä osaa nyt nimetä mitään. Lempilahjat ovat varmasti vaihdelleet ikäkaudesta toiseen, joten todella kysymys. Tuntuu, että en edes näin yhtäkkiä muista mitä olen vuosien aikana saanut :D



13. Kamalin saamasi joululahja?
Varmaankin kaikki täysin turhat esineet, joille minulla ei yksinkertaisesti ole ollut mitään käyttöä, esim. ylisuuret lapaset tai rumat koristetyynyt.

14. Kuvaile unelmien joulusi.
Koko perhe olisi paikalla ja tunnelma olisi hyvä koko päivän ilman stressiä.

15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?
Joku lapsikuoron laulama renkutus. En oikein lämpene myöskään Juicen Sika-biisille.

16. Oletko jo tehnyt pikkujouluvalmisteluja tälle vuodelle? Millaisia?
Minulla ei ollut tänä vuonna yksiäkään pikkujouluja, joten valmistelujakaan ei ole tarvinnut tehdä.

17. Paras joulujuoma?
Glögi tietysti <3

18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
Oikea kuusi, ehdottomasti! Oikea kuusi tuoksuu joululle, mihin tekokuusi ei pysty. Neulaset lattialla ovat pieni hinta siitä.



19. Käykö teillä joulupukki?
Ehkä säästetään pukin aikaa ja annetaan hänen vierailla lapsiperheiden luona.

20. Paras joulumuistosi lapsuudesta?
Vaikka joulupukin odottaminen tuntui lapsena ihan kauhealta, kyllä siihen liittyi myös jotain sellaista taikaa, jota ei aikuisena enää tavoita. Sanotaan siis, että parhaita joulumuistoja ovat aattopäivät, jolloin aika kului matelemalla. Äiti-parka meinasi varmasti menettää hermonsa minun kanssani kerran jos toisenkin, kun hoputin häntä koko päivän.


21. Laittaudutko aatona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa?
En oikein vielä tiedä tämän vuoden tilannetta, sillä joulun vietto miehen perheessä on uusi juttu. Käymme ilmeisesti aattopäivänä ainakin joulukirkossa ja haudoilla, joten pientä ehostautumista on ainakin harrastettava.

22. Peruna-, porkkana-, bataatti- vai lanttulaatikko?
Kaikki muut paitsi lanttu! Muista laatikoista kyllä tykkään, mutta lantussa on jotain epämiellyttävää. Näiden lisäksi meidän perheen joulupöytään kuuluu perinteisesti vielä maksalaatikko.

23. Paras joulusuklaa?
Ihania joulusuklaita on aivan liikaa! Itsetehdyt rocky roadit ovat kyllä täydellisyyttä <3

24. Joulutortut vai piparit?
Tortut ehdottomasti! 


Tämän jouluhaasteen myötä toivotan teille kaikille lukijoille oikein ihanaa joulua! Palailen taas näppiksen ääreen tapaninpäivän jälkeen, jolloin tarkoituksena olisi ainakin esitellä eräs kosmetiikkatilaus sekä tutkailla alkuvuodesta annettujen uudenvuodenlupausten toteutumista.


*Kuvat: Google

tiistai 20. joulukuuta 2016

The Body Shopin joulukalenteri: luukut 16-20

Ihan alkuun kiitos kaikille joululahja-arvontaan osallistuneille<3 Voittaja on nyt selvillä, ja häneen on on otettu yhteyttä. Valitettavasti paketti ei ehdi tavoittaa häntä ennen joulua, mutta tarvitseehan ihminen lahjoja ja yllätyksiä vielä joulun jälkeenkin.

Sitten tämän postauksen varsinaiseen aiheeseen. Joulukuu alkaa lähennellä loppuaan, samoin tätä kuuta piristäneet joulukalenterin luukut. Tämän jälkeen on tulossa vielä yksi postaus The Body Shopin joulukalenterin luukkujen sisällöstä eli luukuista 21-25. Täytyy sanoa, että tällaiseen joka aamuiseen kosmetiikka-annokseen voisi hyvin tottua. Vaikka luukuista löytyneet tuotteet eivät olekaan aina miellyttäneet, on kalenterin joka-aamuisessa avaamisessa pientä jännitystä, joka on mielestäni ehkä paras anti koko joulukalenterikonseptissa. Mutta tässä siis luukkujen 16-20 sisällöt:

Luukku 16: Mango Whipped-Lotion (60ml)
Oi tätä rakkautta! The Body Shopin Mango-sarja tuoksuu aivan ihanalle. Tämä oli itselleni tähän astisista luukuista yksi mieluisimmista. Onneksi tämä ei ole kausituoksu, joten raaskin käyttää tämän aikanaan poiskin :D

Luukku 17: Kulmakarva- ja ripsikampa
Yhtäkään joulukalenteriluukkupostausta en ole vielä saanut tehtyä ilman näitä tylsiä välineistöä sisältäviä luukkuja. Niin kävi myös tämän postauksen kanssa. Itse en tällaisia pahemmin käyttele, mutta ehkä täytyy nyt opetella.

Luukku 18: Camomille Gentle Eye Make-Up Remover (60ml)
Kamomillaa sisältävä silmämeikinpoistoaine oli hieman erilainen tuote. Pidin tätä kyllä kivana tuotteena, sillä en olekaan kokeillut TBS:n meikinpoistoaineita aiemmin. Tuote on suunnattu herkälle iholle, ja kamomillallahan sanotaan olevan ihoa rauhoittava vaikutus. Hyvältä siis kuullostaa.

Luukku 19: Shea Lip Butter (10ml)
Aiemminhan kalenterista paljastui jo mansikantuoksuinen huulivoidepurkki. Tämä on siis käytännössä sama tuote karitevoin tuoksuisena. Vaikka olen edelleen sitä mieltä, että tällaiset sormella levitettävät huulivoiteet ovat hiukkasen epähygieenisiä, oli tämän luukun sisältö mielestäni ihan kiva.

Luukku 20: Polynesian Island Tiaré Shower Gel (60ml)
Olenkohan elänyt jossain pimennossa, mutta en edes tiennyt, että TBS:llä on tällainen tuotelinja? Tutkailtuani asiaa TBS:n nettisivuilta selvisi, että kyseessä onkin uutuus, jonka tuoksussa yhdistyvät tiaré-kukat, vanilja ja kookos. Ite pidin tuoksusta kovasti, ja olin iloisesti yllättynyt siitä, että kalenterista löytyi tämä itselleni täysin vieras uutuustuote.




Tämänmoisia tuotteita tällä kertaa. Vaikka tuo ripsikampa nyt vähän ärsyttääkin, oli mukana kuitenkin useampi kiinnostava tuote, joiden voin ajatella kompensoivan heikompia luukkuja. Innolla odotankin, mitä kalenterin viimeisistä luukuista paljastuu. Luukku 24 on muuten superiso! ;)

Mitä ajatuksia kalenterin luukut 16-20 teissä herättivät?

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Viimeinen hetki osallistua ARVONTAAN!



Tulin vielä muistuttamaan, että nyt olisi viimeiset tunnit aikaa osallistua blogini joululahja-arvontaan! Osallistujia on tähän mennessä 46, joten kaikki lukijatkaan eivät ole vielä mukana. Lisäksi uudetkin lukijat ovat erittäin tervetulleita mukaan! :)

Kertauksena vielä arvonnan säännöt:

1) Jätä kommenttikenttään kommentti, jossa kerrot tämän vuoden mukavimman tai mieleenpainuneimman tapahtuman.

2) Ilmoita seuraatko blogiani bloggerin vai bloglovinin kautta. Kerro myös millä nimellä seuraat, jotta voin tarkistaa asian. (Uudet lukijat tervetulleita, liittymispainikkeet sivun reunassa.)

3) Jätä vielä toimiva sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa sinuun yhteyttä arpaonnen suosiessa :)

Arvonta suoritetaan sunnuntaina 18.12.2016 klo 24:00

Onnea vielä arvontaan! :)

lauantai 17. joulukuuta 2016

Muutoksen tuulia

Blogissa vaikuttaisi puhaltavan nyt hieman muutoksen tuulia. Ensinnäkin päätin nyt vihdoin päivitellä blogia vähän tälle vuosituhannelle ja luoda sille ihan ihkaoman instagram-tilin. Blogi löytyy siis tästä päivästä lähtien instagramista nimellä onmaailmameilleavoinna_blogi. Itse olen kyllä instagramia käytänyt jo parisen vuotta, mutta en ole halunnut sotkea blogijuttuja liiaksi henkilökohtaiseen profiiliini. Nytpä on sitten blogille ihan oma tili, joka keskittyy ihan tähän itseensä! Päivittelen instasivulle ainakin blogin uusimpia postauksia, joten blogin kuulumisten seuraaminen on nyt mahdollista sitäkin kautta. Lisäksi voitte käydä instan kautta katsomassa, mitä blogeja ja kosmetiikkabrändejä seurailen, sillä kävin jo lisäilemässä muutaman käyttäjätilin seurauslistalleni. Listalla ei todellakaan ole vielä kaikki, ja lista varmasti tulee päivittymään kunhan ehdin siihen paneutua.

Kovasti olen myös miettinyt oman kuvani laittamista tuon vaaleanpunaisen neilikan paikalle. Haluan nostatella blogin suhteen nyt vähän uudenlaisia tuulia, ja oman kuvan ja nimen tuominen sivupalkkiin voisi olla sopiva osa tätä muutosta. Bloggauksen aloittaminen nimettömänä tuntui turvalliselle vaihtoehdolle. Osasyynä siihen varmasti oli se, että en aloitusvaiheessa vielä tarkasti tiennyt, minkä tyyppiseksi blogi muotoutuu. Nyt linja alkaa kuitenkin olemaan selvä; kosmetiikkablogihan tämä! Hääpostauksia tulee ensi kesään asti pyörimään satunnaisesti joukossa, mutta aika vähänhän niitä viime aikoina on tullut kirjoiteltua.

Yhtenä muutoksenkohteena voi jossain vaiheessa olla myös blogin nimi. On Maailma Meille Avoinna oli myös seurausta siitä, että en yli vuosi sitten blogia eräänä syysiltana perustaessani oikein tiennyt millaista blogia olen aikeissa pitää. Koska alkuvaiheessa mielessäni oli ensisijaisesti hääblogi, ajattelin nimen kuvaavan minun ja kihlattuni elämäntilannetta. Nyt nimi tuntuu kuitenkin irralliselta blogini sisältöön nähden. Nimen muuttaminen on kuitenkin mielestäni iso ja harkitsemista vaativa juttu, joten asia on mietintämyssyssä toistaiseksi.

Nyt ei muuta kun mukavaa lauantai-iltaa, ja käykään seurailemassa blogia instan puolella! :)

Mitä mieltä yleisö olisi blogin nimen vaihtumisesta tai Neilikin muuttumisesta oikeaksi etunimeksi? 

perjantai 16. joulukuuta 2016

The Body Shopin joulukalenteri: Luukut 11-15

Joulukuu tuntuu kyllä menneen ihan supernopeasti! Tuntuu, että vasta postailin teille edellisistä The Body Shopin kosmetiikkajoulukalenterista löytyneistä tuotteista, ja nyt olisi taas uuden postauksen aika. Viime postauksessahan tuskailin kalenterin liiallisesta kauneudenhoitovälineiden määrästä. Nyt seuraavan viiden luukun kohdalla luukkujen sisältä on edelleen löytynyt myös välineistöä, mutta mielestäni kalenterin sisällössä on kuitenkin tapahtunut myös pienoista parannusta. Katsotaanpa siis luukut 11-15!


Luukku 11: Vanilla Chai Shoftening Body Gel-Lotion (60ml)
Vanilla Chai on siis aiemmin tulleiden Spiced Applen ja Frosted Berriesin jatkeena kolmas TBS:n tämän talven kausituoksu. Kuten jo ennalta arvelin, vanilja on omaan  nenääni näistä tuoksuista kaikista paras, ja jo nyt mietin, miten raskin käyttää koko tuotetta :D Tämä oli siis itselleni todella mieluinen luukku.

Luukku 12: Eye Definer, sävyssä Black
Vaikka kajaalin käyttöni onkin vähentynyt huimasti teinivuosilta, ja nykyisin rajailen silmäni lähes pelkästään nestemäisellä eyelinerilla, oli tämän luukun tuote kuitenkin kiva yllätys. Tummemmissa silmämeikeissä ja esim. smoky eye-tyyppisissä lookeissa kajaalikynällä on kuitenkin paikkansa, ja koska edelliset kynät ovat jo melko nysiä, tulee tälle varmasti toisinaan käyttöä.

Luukku 13: Ripsentaivuttimet
Pohjanoteeraus! Edes aiemmin tullut teroitin ei ollut tällainen pettymys! Ensinnäkin en juurikaan taivuta ripsiäni, koska en koe siitä olevan mitään hyötyä. Ja niitä harvoja ripsentaivutuspäiviä varten mulla on jo ihan ok taivuttimet. Turhuutta mitä turhuutta.

Luukku 14: British Rose Shower Gel (60ml)
Toinen suihkuugeeli, tällä kertaa tuoksussa British Rose. Tykkäsin tästä, mutta ainakin näin purkista nuukittuna ruusuntuoksu erottuu varsin miedosti. Toivottavasti käytössä ruusu tuoksuisi hiukkasen selvemmin.

Luukku 15: Luomivärisivellin
Ja taas välineistöä itse kosmetiikan sijaan. Siveltimet ovat kuitenkin aina tervetulleita. Mullahan ei itseasiassa ole mitenkään kovin suurta määrää meikkisiveltimiä, ja mielelläni aina otan joukkoon uuden yksilön. Tämä oli siis ihan positiivinen tuote.


Hitto tätä kuvanlaatua! Aurinko hoi, missä oot?!

Näistä viidestä luukusta pettymyksen tuotti siis ainoastaan luukun 13 ripsentaivuttimet. Hiukkasen parempaan suuntaan ollaan siis menossa. Olen myös ollut tyytyväinen siihen, että luukuista on löytynyt monipuolisesti eri tuoksuperheiden tuotteita. Muistaakseni aiempiana vuosina TBS:n kalenterit ovat sisältäneet esim. suihkugeelin, palasaippuan ja huulirasvan samassa tuoksussa. Joidenkin mielestä saman sarjan kartuttaminen toki on mukavaa, mutta omasta mielestäni tuollainen on vain armottoman tylsää! Nyt variaatioita on kuitenkin ollut kolmen kausituoksun lisäksi myös kookos, mansikka, ruusu ja eräs muu tämän aamun luukusta paljastunut tuoksu, jonka esittelen seuraavassa postauksessa ;)

Ja hei, vielä sunnuntaihin asti on mahdollista osallistua joululahjapaketin arvontaan! Käykäähän osallistumassa :)


Mitä mieltä olette kalenterin sisällöstä?

lauantai 10. joulukuuta 2016

The Body Shopin joulukalenteri: Luukut 6-10

Nyt olisi taas aika penkoa viimeisimmät viisi luukkua The Body Shopin joulukalenteristani. Voin jo nyt sanoa, että nämä viisi luukkua ovat olleet pettymys edelliseen viisikkoon verrattuna. Koska kyseessä on kosmetiikkajoulukalenteri, odotan luonnollisesti saavani jokaisesta luukusta kosmetiikkatuotteen. Näihin luukkuihin on kuitenkin sisältynyt myös ns. kauneudenhoitovälineitä, joita en ole kokenut kovin tarpeellisiksi. Niiden lisäksi sain jo aiemmin kalenterin luukusta 1 pesukukan ja luukusta 5 kasvojenpuhdistussienen. Nyt voin siis todeta välinekiintiöni olevan erittäin täysi! Mutta tässä siis luukut 6-10:


Luukku 6: Lip Definer -huultenrajauskynä (1,1g)
Tämä itsenäisyyspäivän luukusta paljastunut huultenrajauskynä oli mulle kyllä todella mieluisa tuote. Mitään mainintaa kynän sävystä en löytänyt, mutta kyseessä on siis tuollainen ruusunpunaiseen taittava nudesävy. Itselläni ei tuon sävyistä huultenrajauskynää olekaan, joten ilolla otin tämän tuotteen vastaan, ja se tulee varmasti käyttöön. Ehdin jo sen verran testailemaankin kynää, että totesin sen olevan mukavan pehmeä ja kermainen.

Luukku 7: Teroitin
Kyllä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan meikkikynille, kuten huultenrajauskynille, kulmakynille ja kajaaleille tarkoitettu teroitin. Eihän tässä mitään, jos en jostain syystä omistaisi teroitinta, mutta omistan jo ennestään oikein toimivan yksilön, enkä suoraan sanottuna tee kahdella mitään..

Luukku 8: Coconut -palasaippua (100g)
Rakastan kookoksen tuoksua, ja niin myös tämän saippuapalan tuoksua. Vaikka palasaippua onkin ehkä viimeinen tuote, jonka halusin TBS:n laajasta kosmetiikkatuotteiden kirjosta saada, on tämäkin parempi kuin tuo edellisen luukun teroitin. Otetaan siis ihan ilolla vastaan. Kyllähän näitä aina käsisaippuana tulee käytettyä.

Luukku 9: Slanted Tweezers -pinsetit
Ja yhä paranee. Pinsetit kuuluvat samaan sarjaan tuon teroittimen kanssa; todella tarpeelliset, mutta yksi riittää.

Luukku 10: Strawberry Lip Butter -huulirasva (10ml)
Tykkään itse enemmän puikkomaisista huulirasvoista niiden hygienisyyden vuoksi, mutta noiden parin edellisen luukun jälkeen olin ihan tyytyväinen tähän purkkimuotoiseen mansikantuoksuiseen huulirasvaan. Ensitestaamisella voide rasva tuntui aika kovalta, ja sitä sai hieman hinkata, mutta ehkä tuote vähän pehmenee käytön myötä.




Tälläiset viisi luukkua siis. Tekstistä varmaan kävikin jo selväksi, että toivon kalenterilta noususuhdannetta loppukuuta kohti mentäessä. Toisaalta ymmärrän sen, että mukana on pakko olla myös halvimpia tuotteita. Kalenterin sisältämien tuotteiden arvoksi luvattiin n. 180e, ja nopeasti laskettuna yhden tuotteen arvoksi jää silloin reilut 7e. Eihän se kovin paljoa ole, varsinkin kun muistetaan, että TBS ei ehkä ole se kaikkein edullisin merkki. Nyt siis vain jännittämään seuraavaa viittä luukkua! :)


Mitä mieltä olet luukkujen 6-10 sisällöstä?


Neilikki

perjantai 9. joulukuuta 2016

Suositelkaa mulle!

Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on melkoisia, minua paljon suurempia kosmetiikkatietäjiä ja -asiantuntijoita. Toisaalta aina ei tarvitse olla asiantuntijakaan tietääkseen jonkun hyvän ja toimivan tuotteen, jota minä itse en ole tullut kokeilleeksi. Oli miten oli, oma kosmetiikkatietoisuuteni on vielä vajaavainen, ja siksipä haluaisin kysyä teiltä neuvoa. Ajattelin pyytää teitä suosittelemaan toimivaksi havaitsemianne ja kokeilemisen arvoisia tuotteita muutamasta tuoteryhmästä. Samalla joku muukin voi ehkä saada vinkin kaipaamastaan uudenlaisesta tuotteesta ;)


1) Irtoripset
Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta irtoripsistä! Omistan ihan omasta takaa mukavan pituiset ja tuuheatkin räpsyttimet, mutta toisinaan lisäbuusti oli paikallaan myös ripsiosastolla :) Olen myös kiinnittänyt huomiota kanssabloggaajien käyttämiin lisäräpsyihin, jotka näytäävät ihan pirun hyviltä! Suositelkaahan siis jotain kauniita irtoripsiä, joita itse tykkäätte käyttää!

2) Peiteaine
Olen tähän mennessä käyttänyt enimmäkseen peitepuikkoa tummien silmänalusten ja epäpuhtauksien häivyttämiseen. Olisin kuitenkin kiinnostuntu löytämään myös tehokkaan nestemmäisen peiteaineen. Mikä voisi olla hyvä? Suosituksia siis siitäkin kiitos!

3) Epäpuhtauksien tappaja
Tämä voi siis olla ihan mikä tahansa puhdistusaineesta johonkin tiettyyn ravintoaineeseen. Pääpointtina on kuitenkin se, että ihollani on lähes aina enemmän tai vähemmän epäpuhtauksia, vaikka puberteetin piti mennä jo ajat sitten. Onko mielessä jotain tuotetta, jonka olet huomannut vähentävän finnien ja mustapäiden kukoistusta? Vinkkaa ihmeessä!


Koska postaus ilman kuvia on tylsä, kuvassa kissalapseni ulkoilemassa pari vuotta sitten <3


Kiitos kovasti jo etukäteen suosituksista! Muistutuksena vielä, että blogissani on käynnissä arvonta, johon mahtuu edelleen uusia osallistujia!


Neilikki

tiistai 6. joulukuuta 2016

Joululahja lukijoille (=ARVONTA!)

Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Monissa blogeissa on näin marraskuun käännyttyä joulukuulle alkanut erilaisia joulukalentereita, päivittäisiä arvontoja ja erityisempiä postaussarjoja. Omalla pikkublogillani (tosin sanoen kukkarollani) ei valitettavasti ole resursseja arpoa blogissa koko kalenterin verran tuotteita. Siitä huolimatta haluaisin kuitenkin kiittää teitä lukijoita jollain tavalla kuluneesta vuodesta. Haluaisin kiittää teitä jokaisesta kommentista, jonka olen saanut ja jokaisesta lukukerrasta, joka postauksiin on kertynyt. Niistä jokainen on piristänyt minua kovasti, ja niiden takia olen halunnut kirjoittaa uusia ja taas uusia postauksia.

Niinpä ajattelinkin arpoa teidän lukijoiden kesken pienen joululahjan. Koska on kyse joululahjasta, lahjan saaja ei tietenkään tiedä etukäteen, mitä paketti pitää sisällään. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että

- Paketti sisältää ainoastaan kosmetiikkaa.
- Paketti sisältää tuotteita kahdelta eri merkiltä.
- Paketti sisältää kolme meikkituotetta ja kolme vartalonhoitotuotetta.

Koska olen kustantanut paketin sisällön omilla rahoillani, ajattelin tällä kertaa rajata arvonnan ainoastaan lukijoilleni. Uudet lukijat ovat kuitenkin erittäin tervetulleita, joten jos et vielä seuraa blogiani bloggerin tai bloglovinin kautta, nyt on aika liittyä!


Kuva: Google

Arvonnan osallistumisohjeet ovat seuraavat:

1) Jätä kommenttikenttään kommentti, jossa kerrot tämän vuoden mukavimman tai mieleenpainuneimman tapahtuman.

2) Ilmoita seuraatko blogiani bloggerin vai bloglovin kautta. Kerro myös millä nimellä seuraat, jotta voin tarkistaa asian. (Uudet lukijat tervetulleita, liittymispainikkeet sivun reunassa.)

3) Jätä vielä toimiva sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa sinuun yhteyttä arpaonnen suosiessa :)

Arvonta suoritetaan sunnuntaina 18.12.2016

Onnea arvontaan!



Neilikki


maanantai 5. joulukuuta 2016

The Body Shopin joulukalenteri: Luukut 1-5

Ensimmäisenä todettakoon, että minulla on ihana mies, joka ymmärtää (tai ainakin pyrkii ymmärtämään) jonkun mielestä täysin turhamaista kosmetiikkaharrastustani uskomattoman hyvin. Vaikkei hän itse perustakaan purkkikahminnasta, hän on sitä mieltä, että jokainen saa olla kiinnostunut niistä asioista kun on. Onhan hänellä itselläänkin kiinnostuksen kohteita, joista minä en välitä. Noh, tämän hehkutuksen tarkoituksena oli siis sanoa, että mieheni osti minulle "ennakkojoululahjaksi" The Body Shopin kosmetiikkajoulukalenterin! Ei varmaan tarvitse kertoa, että olin etukäteislahjasta todella onnellinen ja iloinen, sillä olin jo itse harmissani tullut siihen tulokseen, että kyseinen kalenteri on itselleni vähän turhan arvokas. Nyt olen kuitenkin sormet syyhyten availlut kalenteria jo viiden aamun ajan, ja ajattelinkin nyt kertoa teille, mitä TBS:n jouluisenvihreästä kalenterista on tähän mennessä palajastunut :)


1. Luukku: Spiced Apple -suihkugeeli (60ml)
Luukun avaaminen siis aloitettiin yhdellä tämän talven kausituoksuista eli mausteisella omenalla. Huippujuttu, sillä odotinkin, että saisin kalenterin myötä tutustua kaikkiin kolmeen TBS:n kausituoksuun. Ikuisena suihkugeelifriikkinä otan toki uuden suihkugeelin ilolla kokoelmiini.

2. Luukku: Pesukukka
Toisen luukun pesukukka oli itselleni alussa pieni pettymys. Odotan kuitenkin saavani kalenterista erityisesti kosmetiikkaa, en pesuvälineitä. Lisäksi pesukukka on todella pieni, mikä tuntui vähän oudolta. Käytössä kukkanen oli kuitenkin todella näpsäkkä, joten perun sanani, ja myönnän pitäväni tästä kovasti.

3. Vitamin E -kosteuttava päivävoide (15ml)
Toimivat voiteet ovat aina hyvästä. En siis vielä tiedä toimiiko tämä vai ei, mutta kokeilen sitä ainakin mielläni. 

4. Luukku: Frosted Berries -vartalovoide (60ml)
Neljännestä luukusta paljastuikin jo toinen talven kausituoksuista. Frosted Berries on nimensä mukaisesti todella marjaisen tuoksuinen. Näistä kahdesta saamastani kausituotteesta pidän enemmän Spiced Applesta. Vaniljafanina odotan kyllä suuresti vielä Vanilla Chain nuuhkimista :)

5. Soft Facial Cleansing Sponge -sieni
Ensimmäiseen viiteen luukkuun sisältyi siis jo kaksi pesuvälinettä. Sanotaan nyt vaikka niin, että yksikin olisi riittänyt. En olisi kyllä nyt tähän hätään tarvinnut uutta pesusientä, mutta pitäähän tämä nyt tietysti kokeilla. Toivottavasti loput 20 luukkua ovat kuitenkin enemmän kosmetiikkapainotteisia.




Tässä siis ensimmäiset viisi luukkua. Ajattelin tosiaan esitellä kalenterin sisältöä teille näin viiden luukun erissä. Näin kalenteripostauksia tulisi yhteensä se viisi kappaletta (kalenterissa tosiaan on 25 luukkua!). 

Täytyy sanoa, että kosmetiikkajoulukalenterin availu on jo itsessään minulle niin suurta hupia, että olen ollut todella vakuuttunut kalenterista. Toivottavasti pesuvälineet on nyt saatu, ja jatkossa kalenteri keskittyisi enemmän kosmetiikkatuotteisiin. Ensimmäiseen viitteen luukkuun ei esimerkiksi kuulunut yhtään meikkituotetta, joita ottaisin mielelläni seuraavista luukuista vastaan.



Miltä ensimmäiset viisi luukkua vaikuttavat?
Oletteko olleet tyytyväisiä omiin kalentereihinne?


Neilikki

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Marraskuun loppuneet

Kuten jo jossain aiemmassa postauksessa totesin, olen ollut viime aikoina todella paljon kotona. Opiskelut ovat olleet nyt tämän syksyn siinä mallissa, että läsnäolopakolliset kurssit ja tentit ovat olleet suoritettuina, ja työn alla on ollut ainoastaan gradu. Marraskuussa olen kirjoittanut gradua isolta osin kotona, joten laittautuminen ja meikkaaminenkin ovat jääneet minimiin. Pakko tässä välissä hehkuttaa, että uurastus on vihdoin tullut päätökseen, ja palautin graduni tällä viikolla. Tällä hetkellä siis teen kotoa käsin osa-aikaisia töitä ja haeskelen opehommia, mikäli tältä seudulta niitä sattuu löytymään. Kotihiirenä elämisen vuoksi meikkituotteita on kulunut viime aikoina vähän, ja marraskuun loppuneissa nähdäänkin pääasiassa arkisia ihonhoitotuotteita. Tässä siis tämän kuun loppuneet:


LUMENE Berry Refresh -kosteuttava vartaloemulsio
Tämä Lumenen tyrnintuoksuinen vartaloemulsio oli mielestäni ihan perushyvä tuote. Voide oli kosteuttavaa ja riittoisaa. Myös imeytymisaika oli suht nopea. Ostaisinko uudellenen? Lumenen uudistuksen myötä tätä ei taida enää edes olla saatavilla. Ja muutenkin luulen, että minulle  riitti yksi purkki tätä tuotetta.

LUMENE Bright Now Vitamin C -yövoide
Tästä LivBoxista peräisin olevasta pikkuvoiteesta tykkäsin todella paljon. Lupauksiensa mukaisesti voide oli ravitsevaa. Paksuhkosta koostumuksestaan huolimatta tuote imeytyi hyvin, eikä ollut liian tuhtia iholleni, joka ei ole kuitenkaan sieltä kuivimmasta päästä. Tuoksu oli samantyyppinen kuin tuolla ylempänä olevalla vartalovoiteella. Ostaisinko uudelleen? Kyllä, mutta en tiedä, onko tätäkään enää saatavilla.

DERMOSIL -käsivoide, tuoksuna saksanpähkinä
En nyt menisi sanomaan, että tämä Dermosilin käsivoide varsinaisesti tuoksui pähkinältä, mutta joka tapauksessa tuoksu oli erittäin hyvä :D Voide myös imeytyi käsiini nopeasti, mikä on mielestäni todella tärkeä ominaisuus käsivoiteessa. Ostaisinko uudelleen? Ehkä, ehkä en.

NIVEA Pure Effect Clean Deeper -kuoriva kasvojenpuhdistuaine
Kuljetin tämän kuorivan putsarin mökiltä, koska totesin, että sen olisi aika tulla käytetyksi loppuun. Tuote oli kyllä puhdistusteholtaan hyvä, mutta itse en välitä päivittäin käytettävistä kuorinta-aineista, vaan kuorin kasvoni mielummin erikseen sitä varten varatulla tuotteella. Ostaisinko uudelleen? En.

KORRES White Tea -kasvojenpuhdistusgeeli
Olin todella iloinen löytäessäni marraskuun Livboxista Korresin putsarin, ja tuote pääsikin heti käyttöön. Tuote osoittautui kuitenkin suureksi pettymykseksi. Itse tykkään käyttää juurikin geelimäisiä putsareita, mutta tämä ei toiminut yhtään niin kuin olisin odottanut. Korresin puhdistusteho oli huono, ja tuote ei vaahdonnut juuri ollenkaan. Ostaisinko uudelleen? En.

MOROCCANOIL -hoitoöljy
Tämäkin pikkupurkki on peräisin LivBoxista. Valitettavasti purkki oli vain 10ml kokoinen, sillä rakastuin tähän hiusöljyyn ihän sataprosenttisesti! Tuote teki hiuksista helposti käsiteltävät ja todella kiiltävät. Lisäksi pidin Moroccanoilin tuoksusta valtavasti. Ostaisinko uudelleen? Olisin jo ostanut, ellei täysikokoisella tuotteella olisi hintaa noin kuuttakymppiä! Ehkä joskus..

LANCOME Teint Idole Ultra 24H, sävyssä 010
Tämä Lancomen Teint Idole Ultra 24H on ehdottomasti mun holy grail meikkivoide! Yritin kaivella tuotetta purkista viimeiseen asti, mutta lopulta oli luovutettava ja laitettava tämä kuukauden roskakasan jatkoksi. Kyseessä on peittävä ja hyvin kasvoilla pysyvä meikkivoide. Tämä yhdistettynä NYX:in primeriin saavat kyllä aikaan pirun hyvännäköisen meikkipohjan! Ostaisinko uudelleen? Todellakin! Huomasinkin juuri, että tämä on Sokoksella alennuksessa joulukuun ajan, joten taidanpa käyttää tilaisuuden hyväkseni :)




Tällaisia loppuneita löytyi siis roskakasastani marraskuussa. Joukossa oli useampi LivBoxista peräisin oleva tuote, mikä on mukavaa, sillä noin vuoden kestänyt livboxaus täytti kosmetiikkakaappejani melkoisen paljon. Nyt onkin hyvä aika kulutella tuotteita pois joulukalenterituotteiden tieltä :)

Oliko joukossa teille tuttuja tuotteita?

Neilikki

perjantai 2. joulukuuta 2016

Suosikkisuihkugeelimerkkini

Kuten olen blogissa aiemminkin maininnut, olen melkoinen suihkugeelifriikki. Toinen toistaan ihanamman tuoksuisia puteleita on kertynyt kylppärimme hyllykköön valtava määrä. Myönnän, että en todellakaan ehdi käyttää kaikkia suihkugeelejä niin paljoa kuin haluaisin, ja välillä jopa unohdan omistavani jonkun tietyn pullon. Vaihtelen suihkugeelejä kuitenkin paljon fiiliksen ja jopa vuodenajan mukaan. Jotkut pulloista saavat seista hyllykössä kyllä todella kauan ennen loppuun kulumista, mutta kyllä jokainen tuote varmasti ennemmin tai myöhemmin tulee käytetyksi loppuun.

Tässä postauksessa ajattelin siis esitellä teille suosikkisuihkugeelimerkkejäni. Itse en yleensä huomaa suihkugeelien pesutehossa suurempia eroja, joten suosikit on valittu enimmäkseen tuoksuvalikoiman perusteella. Ihania merkkejä olisi toki vielä paljon lisääkin, mutta tässä nyt muutama suosikki.


The Body Shop
Vaikkei postauksessa esitellyt merkit olekaan missään paremmuusjärjestyksessä, on TBS silti mielestäni oikeutetusti postauksen ensimmaisenä esiteltävä brändi. The Body Shopillahan on valtava määrä erilaisia suihkugeelejä, joiden tuoksumaailma pohjautuu enimmäkseen erilaisiin marja- ja hedelmätuoksuihin. TBS julkaisee myös sekä kesällä että talvella kausituoksuisia tuotteita, jotka ovat myynnissä vain rajoitetun ajan. Tämän talven kausituoksut ovat Vanilla Chai, Spiced Apple sekä Frosted Berries. Itsehän omistan tänä vuona TBS:n joulukalenterin, josta onkin jo paljastunut yksi kausituoksuinen tuote, nimittäin tuo pieni Speced Apple -suihkugeeli. Lisäksi omistan tällä hetkellä kookoksentuoksuisen Coconut -shower cremen.




I Love...
I Love...:n suihkugeelivalikoima on myös ihanan monipuolinen. Tuoksuvalikoima painottuu todella makeisiin ja jopa karamellisiin tuoksuihin. Itsehän olen sitä mieltä, että liian makeaa suihkugeeliä ei ole keksittykään, joten haalin mieluusti itselleni juurikin makeita karkkituoksuja. Tällä hetkellä valikoimiini kuuluu Lemon Sorbet, Pink Marshmallow sekä Juicy Watermelon. I Love...:n tuotteissa plussaa ovat ehdottomasti myös herkulliset pakkaukset ja edullinen hinta.



Philosophy
Philosophyn suihkugeelejä mulla on vain yksi kappale. Tämä ei missään nimessä johdu siitä, että en haluaisi näitä lisää. Tämän merkin tuotteet vain ovat melkoisen hinnoissaan, ja itse nyt olen sitä mieltä, että noin 20e suihkugeelistä (oli tuoksu tai pakkauskoko sitten mikä tahansa) on vain aivan liikaa. Tuon yhden purkin eli Vanilla Birthday Caken olen saanut lahjaksi, ja sen aion käyttää oikein säästeliäästi loppuun.



Beauticology
Beauticology on itselleni hieman vieraampi merkki näin suihkugeelien osalta. Olen kuitenkin ihan viimeaikoina kiinnittänyt tämän merkin tuotteisiin enemmän huomiota, ja alkanut kuolaamaan tuotteita välittömästi. Juuri pari päivää sitten silmääni osui Sokoksella donitsin tuoksuinen tuotesetti. Siis nam! Tästä merkistä tulee itseasiassa aika paljon mieleen I Love...:n tuotteet.
Kuva: Google
Yves Rocher

Yves Rocherinkaan suihkugeelejä en omista itse tällä hetkellä yhtään. YR:n suihkugeelit ovat kuitenkin itselle tietynlaisia legendoja, joita olen käyttänyt ihan ala-asteelta lähtien. Valikoimassa on runsas määrä erilaisita marjoista, hedelmistä, kasveista ja mausteista tuoksunsa saavia tuotteita. Myös hinnat ovat todella kohdillaan, ja edullisimmillaan suihkugeelin taitaa saada 1,90 eurolla. YR:n nettikauppaan pitäisikin tehdä tilaus pikapuoliin.. :D

Kuvahaun tulos haulle yves rocher shower gel
Kuva: Google.


Onko teillä suihkugeelilemppareita?


Neilikki

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Marraskuun suosikkiputeli

Olen käyttänyt marraskuussa tavallista vähemmän kosmetiikkaa. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että olen pääasiassa graduttanut kotona, jonka vuoksi meikkaaminen on jäänyt todella vähälle. Marraskuun suosikkiputelin keksiminen ei kuitenkaan ollut vaikeaa. Looqhookin yllätysboxista paljastuneiden tuotteiden joukosta löytyi monta suosikkia, joista haluaisin kirjoitella tänne blogin puolelle, ja varmaan kirjoitankin jossain vaihessa. Yksi tuotteista oli kuitenkin ylitse muiden, ja sen vuoksi halusin nostaa sen heti marraskuun suosikkiputeliksi. Kyseessä on nimittäin NYX:n HD Studio Photogenic Primer Base.



Olen luullut käyttäväni ihan kohtuuhyviä primereita tähänkin asti. Kovin paljoa en tosin ole meikinalusvoiteisiin vielä ehtinyt tuttavuutta tekemään, sillä aiemmin en käyttänyt primeria arkimeikissä kovinkaan usein. Tähän asti kokeilemistani tuotteista suosikkini on ollut Oriflame Giordani Gold Perfecting -primeri. Nyt voin kuitenkin todeta, että GG ei vedä puoliksikaan vertoja tälle tuotteelle!

NYX:in primeri on sävyltään hieman vihertävää. Tuotetta saa hiukkasen työstää kasvoilla (varsinkin jos erehtyy annostelemaan yhtään liikaa), mutta primeri kuitenkin levittyy iholle hyvin ja sulautuu ihon omaan sävyyn. Ensimmäisellä käyttökerralla en voinut kuin ihmetellä lopputulosta primerin päälle levitetyn meikkivoidekerroksen jälkeen. Ihoni näytti todella tasaiselta ja samettiselta (voin kertoa, että se ei todellakaan ole sitä luonnostaan...). Muistan ajatelleeni illalla, että en edes haluaisi pestä meikkejä pois, sillä ihoni näytti niin hyvältä. Meikki siis kesti kasvoilla useita tunteja, eikä iho alkanut totuttuun tapaansa kiiltää ja rasvoittua.

Iik, huomenna on jo joulukuu! Olen koko viikon intoillut The Body Shopin joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamista, ja olenkin varma, että herään huomenna jo kuudelta penkomaan kalenterini sisältöä :D


Ovatko NYX:in primerit sinulle tuttuja?

Neilikki

lauantai 26. marraskuuta 2016

Sweater Weather Tag

Vaikka syksy alkaa kovaa vauhtia kääntyä talveksi, ajattelin siitä huolimatta tehdä tämän syksyisen tagin. Blogi on päivittynyt viime aikoina todella verkkaiseen tahtiin. Poden siitä huonoa omaatuntoa, mutta toisaalta en halua myöskään kirjoittaa väkisin. Uskon, että väkisin väännetty postaus näkyy kyllä tekstistä läpi. Palautan gradun tulevalla viikolla, joten jospa ison kiven vierähtäminen pois mielen päältä lisäisi myös bloggausinspistä :) Tässä kuitenkin mun vastauksia Sweater Weather Tag:iin. Kuvituskuvina on satunnaisia suurinpiirtein syksyyn liittyviä kuvia koneen kätköistä.


Mikä on lempituoksukynttiläsi?
Puhutaanpa lähes minkä tahansa asian tuoksusta, vastaan aina vanilja. Vaniljassa vain on jotain sellaista, jota en ole koskaan pystynyt vastustamaan. Ostin tosin eilen Lidlistä myös keksintuoksuisia kynttilöitä, ja tykkäsin myös niistä kovasti. Mutta vanilja <3

Kahvi, tee vai kaakao?
Vaikka kaikki nämä. Jokaiselle löytyy oma tilanteensa. Kahvia juon näistä kuitenkin ehdottomasti eniten, joten vastataan nyt sitten se.

Muutatko meikkirutiinejasi vuodenajan vaihtuessa?
Jonkun verran. Kesällä suosin kirkkaampia ja oranssiinkin taittavia huulimeikkejä. Nyt olen selkeästi siirtynyt tummempiin ja ruskeaan meneviin sävyihin. Myös luomiväreissä on joitain sävyjä, joita ei talvella tule käytettyä, mutta kesällä taas tulee siitäkin edestä. Kullanvärinen luomiväri on ainakin yksi sellainen.




Mikä on lempijouluruokasi?
Tunnustan, että en ole järin suuri jouluruuan ystävä. Riisipuurosta kuitenkin tykkään ihan valtavasti ja sitä syön kyllä ihan ympäri vuoden. Joulutorttujakaan en pistä pahakseni :D

Hatut vai kaulahuivit?
Ehdottomasti kaulahuivit! Mun päätä ei vain ole suunniteltu hattuja varten. Kaulahuiveissa isot ja paksut neulehuivit ovat parasta ikinä :)

Mikä on eniten käytetty villapaitasi?
Vaikea kysymys. Sanotaan nyt Mangon valko-siniraidallinen villapaita, jossa on rusetti selässä. Ainakin pidän siitä eniten.

Paras syksyinen kynsilakka?
Tän syksyn suosikkilakka on ollut Makiashin kynsilakka sävyssä Red Plum. Lakka on todella ihanan värinen ja kestää kynsillä huippuhyvin.




Syksyn lempihajuvetesi?
Hankin juuri Oriflamen Si Magnifique! -tuoksun, joten vastaan, että se.

Tummat huulet vai kunnon kissarajaukset?
Molemmat ovat aivan ihania, mutta vastaan nyt omalla kohdallani nuo kissarajaukset.

Futispelit vai lehtikasaan hyppiminen?
No ei ainakaan futispelit. Lehtikasatkaan ei nyt aiheuta suuria tunteita suuntaan eikä toiseen, mutta ehkä sitten ne.

Pillifarkut vai leggingsit?
Pillifarkut. Kunhan saan heittää ne pois kun meen kotiin.

Nilkkurit vai UGGit?
Nilkkurit.

Paras tv-ohjelma tänä syksynä?
Ollaan katottu miehen kanssa nyt pari viikkoa kotimaisen Downshiftaajat-sarjan ykköskautta, ja se on kyllä ollut todella hyvä! Sarjaan on vissiin piakkoin tulossa toinen kausi, ja innolla odotan, että pääsen sitä katsomaan.



Biisi, joka saa sut uppoutumaan syysfiiliksiin?
Greenday - Wake me up when September ends.

Millainen syyssää tämänhetkisessä asuinpaikassasi vallitsee?
No aika talvinen syyssää. Lunta on n. 20cm ja pimeää on kun mörön per*eessä.

Mikä on parasta syksyssä?
Se kun saa pukeutua ihaniin pehmeisiin löllerövaatteisiin (esim. paksut neuletakit, huivit ja villapaidat). Myös glögin lipittäminen kynttilänvalossa on tosi jees.



Tällaisia syksyajatuksia minulla. Jos joku ei ole tätä vielä tehnyt, niin tehkää ihmeessä! Yllättävän kivaa oli mietiskellä omia lemppareita ja mielipiteitä :)


P.S. Tää uusiutunut Bloggeri on muuten ihan kökkö. Mitä mieltä muut on tän muutoksesta?



Neilikki

tiistai 15. marraskuuta 2016

Testissä uudenlainen kosmetiikkaboxi!

Tänään ajattelin kirjoitella teille eräästä kosmetiikkaan liittyvästä pilottihankkeesta, jota pääsin testaamaan pari viikkoa takaperin. Kyseessä on Boxie Oy:n kehittämä Looqhook-palvelu, jonka tarkoituksena on räätälöidä juuri tilaajan tarpeisiin ja toiveisiin vastaava kosmetiikkaaiheinen tuoteboxi. Boxin tilaus on kertaluontoinen, toisin kuin esimerkiksi kuukausittain ilmestyvän Livboxin kohdalla. Katsotaanpa kuinka räätälöidyn tuoteboxin tilaaminen ja toimitus minun kohdallani menivät:

Sain siis sähköpostiini kutsun osallistua Looqhook-pilottikokeiluun. Ensimmäisellä kerralla kokeilu oli niin suosittu, että en ehtinyt mukaan, mutta onneksi minulle tarjottiin uutta mahdollisuutta jo pari viikkoa myöhemmin. Sähköpostilinkin kautta pääsin täyttämään kauneusprofiiliani, jossa kysyttiin meikkaus- ja ihonhoitotottumuksistani sekä ihotyypistäni ja kokemistani ongelmakohdista meikkauksen ja ihonhoidon suhteen. Sain myös valita ne tuoteryhmät, joita haluaisin, ja joita en haluisi kosmetiikkaboxini sisältävän sekä määritellä kuinka paljon olisin valmis maksamaan mistäkin tuotteesta. Kerroin, että koen ongelmakohdikseni pohjustuksen ja silmämeikin tekemisen. Olisin voinut täyttää tietoni myös hiustenhoitoon liittyen, mutta itse en tällä kertaa ollut kiinnostunut hiustenhoitotuotteista.

Tästä noin tunnin päästä Looqhookin asiantuntija otti minuun yhteyttä facebookin kautta. Hän kyseli vielä lisää siitä, minkä koen haastavaksi pohjustuksessa ja silmämeikissä. Kerroin rasvoittumiseen ja epäpuhtauksiin taipuvaisesta ihostani seka halustani kehittyä monipuolisemmaksi luomivärien käyttäjäksi. Lyhyen keskustelun jälkeen asiantuntija kertoi lähettävänsä minulle laadukkaan pohjustustuotteen, epäpuhtaalle iholle suunnatun putsarin, poskipunan sekä tuotteita silmämeikin tekoa varten. Tässä vaiheessa olin hieman epäileväinen tuoteboxia kohtaan, ja mietin, onnistuuko asiantuntija todella lyhyen keskustelun avulla valikoimaan minua kiinnostavia ja minulle sopivia tuotteita. Koska palveluun kuului kuitenkin mahdollisuus palauttaaa kaikki tai osa tuotteista, uskaltauduin tilaamaan boxin itselleni.

Noin viikkoa myöhemmin lähetys sitten saapui. Tuotteet oli pakattu suurehkoon hempeän vaalenpunaiseen laatikkoon ja kääritty mustaan silkkipaperiin. Laatikossa päällimmäisenä oli omalla nimelläni varustettu vihkonen, jossa oli lyhyt kuvaus siitä, millaisia tuotteita juuri minä olin kaivannut, ja mitä asiantuntija oli minulle valinnut. Tuotteita oli yhteensä neljä, ja ne olivat

L'Occitane Angelica Cleansing -puhdistusgeeli



L'Oreal Roc Noir -silmämeikkisetti



NYX HD Studio Photogenic -primeri



Rebecca Stella You Make Me Blush -poskipuna, sävy Misty Rose



Jokaiseen tuotteseen oli vielä kiinnitetty lappunen, jossa oli pieni käyttövinkki tuotteeseen liittyen. Olin todella tyytyväinen kaikkiin laatikosta löytyneisiin tuotteisiin! Olin iloinen siitä, että tuottemerkit olivat laadukkaita, ja joukossa oli minulle jopa yksi täysin uusi merkki, nimittäin Rebecca Stella. Kaikki tuotteet ovat jo päässeet käyttöön, ja osoittautuneet minun käytössäni todella toimiviksi. Kirjoittelen varmasti myöhemmin ainakin yhdestä tuotteesta enemmän.



Päätin siis pitää kaikki boxin tuotteet, jonka vuoksi sain vielä -10% alennuksen tuotteiden yhteishinnasta. Alkuepäilyksistäni huolimatta olen todella tyytyväinen Looqhook-palveluun ja sen kautta löytämiini tuotteisiin. Boxista todella näkyi, että se oli suunniteltu juuri minua varten. Pakkauksen ulkomuoto oli myös ylellinen, ja minulle välittyi olo, että laatikkoni pakkaamiseen oli nähty vaivaa.


Miltä Looqhook-palvelu teidän mielestänne kuulostaa?


Neilikki

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Livbox 11/16

Mukavaa sunnuntaita ja hyvää isänpäivää kaikille! Nyt olisi taas aika tutkailla hieman alkuviikosta kotiutunutta Livboxia. Lokukakuun boxinhan piti olla minulle tällä erää viimeinen, mutta viime kuukauden boxivahingosta ja siitä johtuneesta surkeasta Livboxista johtuen Livbox-tiimiläiset lahjoittivat kaikille lokakuun boxin tilanneille 30 livboxpistettä. Mielestäni korvaus oli heikko, mutta itse kuitenkin sain näiden pisteiden ansiosta tilattua itselleni marraskuun boxin ilmaiseksi. Nyt tilaukseni menee ainakin joksikin aikaa tauolle. On karu totuus, että Livboxin taso on heikentynyt viime aikoina valtavasti, ja huomaan, että en enää innostu boxista löytyvistä tuotteista kuten ennen. Lisäksi kaappini ja komeroni ovat sen verran täynnä tuotteita, että on aika siirtyä kuluttamaan niitä ja raivaamaan tilaa ennen uusia tilauksia. Aionkin nyt jäädä seurailemaan miten Livboxien sisältö tulevina kuukausina kehittyy, ja uusia tilauksen ehkä joskus ensi vuoden puoella, jos siltä tuntuu. Katsotaanpa nyt kuitenkin, mitä marraskuun boxi piti sisällään.

SOSAR Sacred Forest Peat Mask -turvanaamio (30ml)
Sosar oli itselleni täysin tuntematon brändi. Syväpuhdistava, ihon ikääntymistä hidastava ja talineritystä hillitesevä sekä muutenkin ihmeitätekevä naamio pitikin laittaa heti testiin, ja olin kyllä oikein tyytyväinen tähän tuotteeseen. Turvenaamio oli koostumukseltaan hassua. Se todella tuoksui ihan maalle tai mullalle ja oli ihan pikimustaa. Ohjeissa luki, että naamion ei saa antaa kuivua kasvoille, mutta itse ainakin havaitsin sen pieneksi ongelmaksi. Naamio ei vain pysynyt kasvoilla kosteana sitä 5-10 minuuttia, jota tuotetta kuului käyttää. Käyttöohjeesta lueskelin myös, että tuotetta ei saa käyttää esimerkiksi raskaana ollessa. Pisti kyllä hiukkasen miettimään, että mitä ihmettä tämä naamio oikein sisältää :D

LUMENE Valo Bright Eyes All-In-One -silmänympärysvoide (15ml)
Uudistuneen Lumenen tuotehan löytyi jo viime kuun Livboxista, ja sneak peakina lueskelin, että sellainen pakataan myös joulukuun boxiin. Ei sillä, että minulla varsinaisesti olisi mitään Lumenea vastaan, mutta kyllä kai nyt muitakin kiinnostavia brändejä löytyy, että ei tarvitse tätä yhtä tunkea kolmeen laatikkoon peräkkäin. Joka tapauksessa silmänympärysvoide oli ensikokeilulla ihan hyvä. Muuta en oikein vielä osaa sanoa.

SCHWARZKOPF Got2B Glued Blasting Freeze -hiuskiinne (100ml)
Matkakokoinen hiuslakka. No joo. Tuotekuvauksen perusteella tämä ainakin on huipputuote, joka tuo hiuksille äärimmäistä kiinnitystä ja pitoa. Vielä en ole ehtinyt tätä testaamaan, mutta hinnan puolesta (5,90e/300ml) todella toivon, että tämä täyttää lupauksensa.

DERMOSIL -huulikiilto, sävy carnival pink (13ml)
Dermosil on ehkä hiukkasen tylsä brändi Livboxista saatuna. Sori vaan, mutta voin tilata näitä anopin kautta sitten kuin siltä tuntuu. Ensitestauksen perusteella tuote tuo huulille ihan kaunista kiiltoa ja hieman väriä. Levittäisin kyllä mielummin huulikiiltoa applikaattorilla kuin puristaisin suoraan tuubista.

KORRES White Tea -puhdistusgeeli (16ml)
Myös Korresia on tullut Livboxista ihan pari kuukautta sitten. Itse pidän tätä luonnonkosmetiikkabrändia kuitenkin todella kiinnostavana, joten uusi tuote testattavaksi ei haittaa yhtään. Tuote lupaa raikastaa ihoa hellävaraisesti ja säilyttää sen luonnollisen kosteuden. Hiukkasen ehkä toivon, että en tykästyisi tähän liiaksi, sillä tuotteen ovh näyttää olevan 24,50e, joka on mielestäni pikkuisen liikaa naamaputsarille.

Lisätuotteena boxiin oli pakattu vielä Flower by Kenzo -tuoksu sekä Atkinsin välipalapatukka. Tuoksu on mielestäni hyvä, mutta intoa sen käyttöön hiukkasen laimentaa se, että äidilläni on täysikokoisena juuri tuo sama tuoksu. Jotenkin sitä ei vaan halua tuoksua ihan äitinsä kopiolta :D





Neilikki

torstai 10. marraskuuta 2016

TIGImania

TIGI:n hiustuotteet ovat aivan ihania. Olen tykästynyt sekä tuotteiden ulkonäköön, tuoksuun että käyttökokemukseen. Tuotteet sopivat omalle paksulle ja pitkälle mutta takkuisuuteen taipuvaiselle ja laineilevalle tukalleni hyvin. Valitettavasti kyseisen merkin tuotteet ovat Suomessa melkoisen kalliita, ja vaikka esimerkiksi shampoopullossa riittääkin käytettävää todella pitkäksi aikaa, sai korkea hinta minut katselemaan tuotteiden hintoja ulkomaisissa verkkokaupoissa.

Lopulta päädyin naputtelemaan ensitilaukseni brittiläiselle Lookfantasticille, jossa 75oml shampoo ja hoitoaine maksoivat yhteensä 20,90e. Tarkoituksenani oli siis alunperin tilata ihan vain nuo TIGI:n shampoo ja hoitoaine, mutta näppäränä tyttönä huomaisin kuitenkin, että jos ostaisin vielä yhden TIGI:n tuotteen, saisin matkakokoiset shampoon ja hoitoaineen kaupantekijäisiksi. Koska en yksinkertaisesti voi vastustaa ilmaislahjoja, rupesin tietysti heti valkkaamaan minkä tuotteen vielä valitsisin. Päädyin lopulta TIGI:n hiusseerumiin, ja näin olle kotiutinkin lopulta kahden sijaan viisi tuotetta. Paketti saapui jo parisen viikkoa sitten, ja nyt olisi aika kertoa, millaisen ensivaikutelman tuoteviisikko minussa herätti.

TIGI Bed Head Colour Goddess -shampoo ja -hoitoaine (2 x 750 ml)
Colour Goddess-linjan shampoon ja hoitoaineen olen omistanut ennenkin, ja itseasiassa lokakuun roskissa olikin juuri tämän shampoon pullo. Pakkauksen ulkonäkö vain näyttää muuttuneen viime ostokerrasta. Colour Goddess tuoksuu ihanasti toffeelle, vaahtoaa hyvin ja pesee hiukset puhtaan tuntuisiksi. Olen myös huomannut, että hiukseni säilyvät puhtaan tuntuisina pidempään kuin joillain muilla shampoilla pestynä.

TIGI S-factor Silky Smooth -hiusseerumi (250 ml)
Olen ollut melkoisen kauan hiusöljyjen hyvä ystävä, ja tämä on oikeastaan esimmäinen kerta, kun testaan seerumia hiuksiini. Jo ensimmäisellä käyttökerralla sain huomata, että tuote todella toimii ja hiuksista tulee pehmeämmät ja helposti käsiteltävät. Erona öljyihin on se, että tämän koin parhaaksi kosteisiin hiuksiin, mutta öljyä käytän aina kuivaan tukkaan. Parasta siis käyttää molempia ;)

TIGI Bed Head Urban Antidotes -shampoo ja -hoitoaine (2x 75 ml)
Tämä kaksikko oli siis se tilauksen mukana tullut ilmaislahja. Myös tällä tuotelinjalla pestynä hiuksista tuli todella puhtaat, ja pidin myös tuotteen tuoksusta. Itseasiassa muistan ajatelleeni suihkussa hiuksia pestessäni, että uusi suosikkishampoo on löytynyt. Huomasin kuitenkin, että kuivana hiukset olivat hieman sähköisen tuntuiset. En osaa aivan varmaksi sanoa johtuiko sähköisyys nyt shampoosta ja hoitoaineesta vai ihan vain pakastuneesta säästä. Useamman käyttökerran jälkeen saan varmasti tarkemman kuvan tuotteen toimivuudesta omalle hiuslaadulleni.



Mikä on sinun suosikkituotteesi TIGi:ltä?


Neilikki

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Lokakuun loppuneet

Kuukausi vaihtui taas, ja on aika tarkastella millaisen roskakasan sain lokakuun aikana kerättyä. Tutkiessani roskapussin sisältöä olin kyllä suorastaan hämmästynyt; kaikista loppuneista tuotteista ainoastaan yksi oli jokin muu kuin hiustuote (ja sekin oli vain pieni näytepakkaus). Nythän voisi luulla, että hiustuotevarastoni ovat huvenneet kovasti ja omistan enää vain vähän hiustuotteita. Pelko pois, olen nimittäin viimeisen parin viikon aikana haalinut hiustuotteita enemmän kuin laki sallii, ja kaapit pursuavat taas ties mitä ihanuuksia (ja turhuuksia). I love me -messuhaalinnan lisäksi tavaraa on tullut hankittua muualtakin, ja aionkin kirjoitella teille pikapuoliin eräästä hiustuotteita sisältäneestä tilauksestani. Nyt kuitenkin roskien kimppuun!



GOLDWELL Dualsenses Color Extra Rich -shampoo
Ostin tämän shampoon ja siihen kuuluneen, tosin jo jonkin aikaa sitten loppuun kuluneen, hiusnaamion joskus kampaajan ylipuhumana. Ostopäätös kuitenkin kannatti, ja rakastuin sekä tähän shampooseen että hiusnaamioon todella kovasti! Ostaisinko uudelleen? Ehdottomasti!

TIGI Bead Head Masterpiece -hiuslakka
Tästä hiuslakasta tuli heti ensisuihkaisulla ehdoton lempihiuslakkani! TIGI:n lakassa on omalle pitkälle ja raskaalle tukalleni riittävästi pitoa, mutta lopputulos on silti luonnollinen jäykän kypärämäisyyden sijaan. Toisin kuin monet muut hiuslakat tämä myös tuoksuu hyvältä :) Ostaisinko uudelleen? Ostin jo!

TIGI Brad Head Colour Goddess -shampoo
Hiuslakan lisäksi myös TIGI:n shampoot ovat valloittaneet minut täysin. Myös shampoot tuoksuvat hyvälle, pesevyys on loistava ja hiuksista tulee helposti käsiteltävät. Pakkauskokohan näissä on valtava (750ml), mutta kyllä hyvä tuote tulee ennemmin tai myöhemmin käytettyä pois. Ostaisinko uudelleen? Ostin jo!

LANCOME Visionnaire -seerumi
Lancomen seerumi lupailee korjata iholta erilaisia virheitä ja juonteita. Valitettavasti en ainakaan tämän 7ml näytepakkauksen aikana moista vaikutusta huomannut. Ostaisinko uudelleen? En.

BATISTE Floral & Fruity Blush -kuivashampoo
Tämän Batisten kuivashampoonhan esittelin jopa elokuun suosikkiputelina, joten ei varmaankaan tarvitse sanoa, että pidin tästä kuiviksesta valtavasti, ja pidän sitä edelleen parhaimpana kuivashampoona ever :) Ostaisinko uudelleen? Ostin jo, tosin eri tuoksussa!

CUTRIN Rapair ISM -hoitoaine
Tämä matkakokoinen hoitoaine on tullut Livboxin mukana joskus kesällä. Mielestäni tämä oli ihan hyvä hoitoaine. Myös tuoksu oli omaan nenääni oikein miellyttävä. Ostaisinko uudelleen? Ehkä joskus.

BIOZELL -hoitava sävyte
Ostin tämän hoitavan sävytteen siinä toivossa, että voisin hiukkasen viilentää ombre-värjättyjen hiusteni kellertäviä latvoja. Valitettavasti sävy ei muuttunut käytönnössä ollenkaan kummallakaan käyttökerralla (tuotetta tosiaan riitti vain kahteen käyttökertaan). En tiedä olisiko silver-sävyn valinta ollut toimivampi ratkaisu, mutta toisaalta en halua latvoistani myöskään hopean värisiä. Ostaisinko uudelleen? Enpä usko.

Eli tällaisia tuotteita sain kulutettua loppuun lokakuun aikana. Vaikka määrällisesti tavaraa kului taas melko vähän, oli joukossa paljon täysikokoisia ja suuriakin tuotteita.


Oliko joukossa tuttuja tuotteita, suosikkeja tai inhokkeja?


Neilikki

torstai 27. lokakuuta 2016

Palanen shampoota ja sininen pommi

I love me -messujen yhteydessä vietin koko viime viikonlopun Helsingissä. Viikonloppu vanhojen ystävien kanssa oli ihana piristys, ja voi miten ihana onkaan huomata, että ystävyys säilyy ja pysyy ennallaan, vaikka ei aina niin usein näkisikään. Mitään suurempaa emme ehtineen viikonlopun aikana messujen lisäksi tekemään (paitsi yökerhoilemaan lauantaina lähes pilkkuun asti, huh!). Pari päivää irtiottoa arjesta kuitenkin piristi kummasti, ja tämä viikko onkin mennyt todella nopeasti viime viikonloppua fiilistellessä.

Melkein heti bussista astuessani kuulin, että ystäväni uudessa asunnossa on kylpyamme. Päähäni pälkähti välittömästi Lushin kylpytuotteet, joita olisi nyt mahdollista testata, ja eipä aikaakaan kuin jo astelin Lushille kylpypommia valikoimaan. Lopulta matkaani lähti sininen kylpypommi kultaisilla tähdillä varustettuna. Kyseessä oli kausituote nimeltään Shoot for The Stars. Shoot for The Stars tuoksuu toffeelle ja sen koristeena olevat kultaiset tähdet sisältävät kaakaovoita, joka todella kosteuttaa ja ravitsee ihoa vielä kylvyn jälkeenkin! Itse en ollut aiemmin kylpypommeja testaillut, joten kokemus oli kyllä jännittävä ja hauska. Vesi todella muuttui aivan siniseksi ja kimmeltäväksi, ja tuoksu hemmotteli aisteja koko kylvyn ajan. Täytyy kuitenkin todeta, että mielestäni vaahto antaa kylpyyn sitä jotain, ja sitä jäin tätä tuotetta käyttäessäni kyllä kaipaamaan. Ensi vierailulla täytyneekin hakea testiin Lushin kylpyvaahto! :D



Yllättäen Lushin vierailu ei kuitenkaan rajoittunut yhteen ostokseen. Kaverini nopeasta suosituksesta mukaan tarttui myös Honey I Washed My Hair -palashampoo. Palamainen shampoo oli yksinkertaisesti vain niin erikoisen kuuloinen tuote, että pakkohan moinen oli testiin ottaa. Yhden kerran olen tuotetta vasta ehtinyt käyttää, mutta ensivaikutelmani ainakin on oikein hyvä. Pala vaahtoaa todella paljon, joten ihan muutama hankauskerta käsien välissä riittää. Pesutulos oli myös hyvä ja tukka tuoksui pesun jälkeen hyvältä. Palanen lupailee riittää jopa 80 pesukertaan, joten 13,50 e maksanut tuote maksaa kyllä itsensä hyvin takaisin! Ainoaksi ongelmaksi oikeastaan muodostui vain se, missä säilön shampoopalaa. Voimakas tuoksu kylpyhuoneessa voi nimittäin alkaa tökkiä ennen kuin 80 pesukertaa ovat takanapäin...





Oletko sinä kokeillut kylpypommia tai palashampoota? Mitkä ovat suosikkituotteesi Lushilta?


Neilikki