Olen käyttänyt marraskuussa tavallista vähemmän kosmetiikkaa. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että olen pääasiassa graduttanut kotona, jonka vuoksi meikkaaminen on jäänyt todella vähälle. Marraskuun suosikkiputelin keksiminen ei kuitenkaan ollut vaikeaa. Looqhookin yllätysboxista paljastuneiden tuotteiden joukosta löytyi monta suosikkia, joista haluaisin kirjoitella tänne blogin puolelle, ja varmaan kirjoitankin jossain vaihessa. Yksi tuotteista oli kuitenkin ylitse muiden, ja sen vuoksi halusin nostaa sen heti marraskuun suosikkiputeliksi. Kyseessä on nimittäin NYX:n HD Studio Photogenic Primer Base.
Olen luullut käyttäväni ihan kohtuuhyviä primereita tähänkin asti. Kovin paljoa en tosin ole meikinalusvoiteisiin vielä ehtinyt tuttavuutta tekemään, sillä aiemmin en käyttänyt primeria arkimeikissä kovinkaan usein. Tähän asti kokeilemistani tuotteista suosikkini on ollut Oriflame Giordani Gold Perfecting -primeri. Nyt voin kuitenkin todeta, että GG ei vedä puoliksikaan vertoja tälle tuotteelle!
NYX:in primeri on sävyltään hieman vihertävää. Tuotetta saa hiukkasen työstää kasvoilla (varsinkin jos erehtyy annostelemaan yhtään liikaa), mutta primeri kuitenkin levittyy iholle hyvin ja sulautuu ihon omaan sävyyn. Ensimmäisellä käyttökerralla en voinut kuin ihmetellä lopputulosta primerin päälle levitetyn meikkivoidekerroksen jälkeen. Ihoni näytti todella tasaiselta ja samettiselta (voin kertoa, että se ei todellakaan ole sitä luonnostaan...). Muistan ajatelleeni illalla, että en edes haluaisi pestä meikkejä pois, sillä ihoni näytti niin hyvältä. Meikki siis kesti kasvoilla useita tunteja, eikä iho alkanut totuttuun tapaansa kiiltää ja rasvoittua.
Iik, huomenna on jo joulukuu! Olen koko viikon intoillut The Body Shopin joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamista, ja olenkin varma, että herään huomenna jo kuudelta penkomaan kalenterini sisältöä :D
Ovatko NYX:in primerit sinulle tuttuja?
Neilikki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)