perjantai 16. joulukuuta 2016

The Body Shopin joulukalenteri: Luukut 11-15

Joulukuu tuntuu kyllä menneen ihan supernopeasti! Tuntuu, että vasta postailin teille edellisistä The Body Shopin kosmetiikkajoulukalenterista löytyneistä tuotteista, ja nyt olisi taas uuden postauksen aika. Viime postauksessahan tuskailin kalenterin liiallisesta kauneudenhoitovälineiden määrästä. Nyt seuraavan viiden luukun kohdalla luukkujen sisältä on edelleen löytynyt myös välineistöä, mutta mielestäni kalenterin sisällössä on kuitenkin tapahtunut myös pienoista parannusta. Katsotaanpa siis luukut 11-15!


Luukku 11: Vanilla Chai Shoftening Body Gel-Lotion (60ml)
Vanilla Chai on siis aiemmin tulleiden Spiced Applen ja Frosted Berriesin jatkeena kolmas TBS:n tämän talven kausituoksu. Kuten jo ennalta arvelin, vanilja on omaan  nenääni näistä tuoksuista kaikista paras, ja jo nyt mietin, miten raskin käyttää koko tuotetta :D Tämä oli siis itselleni todella mieluinen luukku.

Luukku 12: Eye Definer, sävyssä Black
Vaikka kajaalin käyttöni onkin vähentynyt huimasti teinivuosilta, ja nykyisin rajailen silmäni lähes pelkästään nestemäisellä eyelinerilla, oli tämän luukun tuote kuitenkin kiva yllätys. Tummemmissa silmämeikeissä ja esim. smoky eye-tyyppisissä lookeissa kajaalikynällä on kuitenkin paikkansa, ja koska edelliset kynät ovat jo melko nysiä, tulee tälle varmasti toisinaan käyttöä.

Luukku 13: Ripsentaivuttimet
Pohjanoteeraus! Edes aiemmin tullut teroitin ei ollut tällainen pettymys! Ensinnäkin en juurikaan taivuta ripsiäni, koska en koe siitä olevan mitään hyötyä. Ja niitä harvoja ripsentaivutuspäiviä varten mulla on jo ihan ok taivuttimet. Turhuutta mitä turhuutta.

Luukku 14: British Rose Shower Gel (60ml)
Toinen suihkuugeeli, tällä kertaa tuoksussa British Rose. Tykkäsin tästä, mutta ainakin näin purkista nuukittuna ruusuntuoksu erottuu varsin miedosti. Toivottavasti käytössä ruusu tuoksuisi hiukkasen selvemmin.

Luukku 15: Luomivärisivellin
Ja taas välineistöä itse kosmetiikan sijaan. Siveltimet ovat kuitenkin aina tervetulleita. Mullahan ei itseasiassa ole mitenkään kovin suurta määrää meikkisiveltimiä, ja mielelläni aina otan joukkoon uuden yksilön. Tämä oli siis ihan positiivinen tuote.


Hitto tätä kuvanlaatua! Aurinko hoi, missä oot?!

Näistä viidestä luukusta pettymyksen tuotti siis ainoastaan luukun 13 ripsentaivuttimet. Hiukkasen parempaan suuntaan ollaan siis menossa. Olen myös ollut tyytyväinen siihen, että luukuista on löytynyt monipuolisesti eri tuoksuperheiden tuotteita. Muistaakseni aiempiana vuosina TBS:n kalenterit ovat sisältäneet esim. suihkugeelin, palasaippuan ja huulirasvan samassa tuoksussa. Joidenkin mielestä saman sarjan kartuttaminen toki on mukavaa, mutta omasta mielestäni tuollainen on vain armottoman tylsää! Nyt variaatioita on kuitenkin ollut kolmen kausituoksun lisäksi myös kookos, mansikka, ruusu ja eräs muu tämän aamun luukusta paljastunut tuoksu, jonka esittelen seuraavassa postauksessa ;)

Ja hei, vielä sunnuntaihin asti on mahdollista osallistua joululahjapaketin arvontaan! Käykäähän osallistumassa :)


Mitä mieltä olette kalenterin sisällöstä?

2 kommenttia:

  1. Mä alan olla ihan tyytyväinen, etten tänä vuonna tilannut tota TBS:n kalenteria, kun siellä näyttäisi olevan suht paljon samoja juttuja kuin viime vuonna :D Esim. tästä viisikosta ripsientaivuttumet, luomivärisivellin ja kajalkynä. Periaatteessa sisältö on ollut tosi kivanoloinen, mutta tiedän että mua olisi ärsyttänyt saada samoja tuotteita kuin vuosi sitten :) Vanilla Chai tuoksuu kyllä hyvälle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tosi tylsää, jos samat tuotteet toistuu vuodesta toiseen! Vähän tulee sellainen olo, että TBS takaa tuolla sen, että samat ihmiset eivät hanki kalenteria useana vuotena peräkkäin...

      Poista

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)