sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Häämessut x2

Ollaanpa tässä miehen kanssa käyty peräti kaksilla eri häämessuilla kuluneen viikon aikana. Tarkoituksena lähinnä etsiä ideoita omiin häihin, sekä ihan vain fiilistellä häähehkutusta ja -tunnelmaa. Molemmissa tapahtumissa nämä onnistuivat oikein hyvin, ja aikaa kuluikin parisen tuntia molemmilla kerroilla. Ihanaa, että messuihin oli todella panostettu, ja että paikalla oli monenmoisia näytteilleasettajia.

Mitä messuilla sitten oli? Pukuliikkeiden, alusvaatekauppojen, hammaslääkärifirmojen, kuntosalien, seurakuntien, juhlapaikkojen, pitopalveluiden, valokuvaamoiden, koruliikkeiden, kampaamoiden ja kosmetiikkayritysten edustajia esittelypöytineen. Tässä nyt muutamia mainitakseni. Ohjelmaan sisältyi molemmissa tapahtumissa myös kaksi muotinäytöstä vuoden 2016 juhla- ja hääpukujen mallistoista. Tarjolla oli siis varsin kattava kokonaisuus kaikista niistä tekijöistä, joita kunnon hääjulien toteuttamiseen tarvitaan. Toki joukossa oli myös omaan makuuni hieman turhakkeita, kuten yritys, joka valmisti hääparin näköisiä siluettikuvia. 

Yllätyin kyllä kovasti häämessujen annista. Jonkun verran otimme myös kuvia kiinnostavimmista ideoista. Myös käyntikortteja, erilaisia kuvastoja sekä pieniä näytepakkauksia esimerkiksi kosmetiikasta oli käsilaukku pullollaan molempien tapahtumien jälkeen. Sain myös realistista kuvaa esimerkiksi itseäni miellyttävien sormusvaihtoehtojen sekä pukujen hinnoista. Tämä auttaa tietenkin hääbudjetin suunnittelussa. Lisäksi osallistuimme valehtelematta kymmeniin eri kilpailuihin ja arvontoihin, joita tuntuikin olevan joka pisteellä. Kauhulla vain odotan sitä, täyttyykö sähköpostini messujen jälkeen kaikenkirjavasta roskaposteista ja uutiskirjeistä.

Loppuun vielä pari messukuvaa.

Tässä puvussa on kyllä ehdottomasti sitä jotain..


Kakkutasting <3

Rakkaudella,

Neilikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)