keskiviikko 16. joulukuuta 2015

DIY Vaniljainen Bodybutter


En todellakaan ole mikään DIY-ihminen. Jostain kumman syystä tämän ohjeen kokeileminen alkoi kuitenkin kiinnostaa. Ja kun joulukin on ovella ja lahjojen hankinta ajankohtaista, niin eikun vain tuumasta toimeen! Kyseessä on siis vaniljantuoksuinen vartalovoi. Alkuperäinen ohje ja mainio tutorialvideo löytyvät hurmaavasta Kaikki Paketissa-blogista. Kannattaa käydä ehdottomasti tsekkaamassa!

Hiukkasen muutin ohjetta ihan vain siitä syystä, että mehiläisvaha oli tilapäisesti nettikaupasta loppu. Vaihdoin siis mehiläisvahan jojobavahaan, ja hyvin ajoi sekin asiansa. Myös vanilja-aromia laitoin hieman enemmän, eikä tuote mielestäni ainakaan liian vaniljaiseksi päässyt.

Vaniljaiseen vartalovoihin tarvitaan:

0,25dl jojobavahaa
0,5dl oliiviöljyä
0,25dl kookosöljyä
0,5tl e-vitamiinia
2rkl kaakaovoita
1tl vanilja-aromia

Itse tilasin tarvittavat ainesosat Saippuapajasta, jossa onkin varsin kattava valikoima jos jonkinmoiseen kosmetiikka-askarteluun.

1. Ensin siis kaikki ainesosat sekoitetaan. Kannattaa valita metallinen astia. Itse jouduin vaihtamaan keraamisen astia kesken kaiken metalliseen, koska keraaminen ei vain tuntunut johtavan sulatusvaiheessa lämpöä tarpeeksi hyvin.




2. Sulatetaan seos vesihauteessa. 




3. Kaadetaan purkkeihin ja annetaan jäähtyä.



Kaiken kaikkiaan olin yllättynyt miten helppoa vartalovoin valmistaminen oli. Lopputuloksena sain melko stydiä tavaraa, joka vaikuttaisi varsin mainiolta ensiavulta kuivallekin iholle. Vaikka purkitin voin vain 100ml astioihin, veikkaan, että aika riittöisaa tököttiä tämä on. Vanilja tuntuisi tuoksuvan enemmän iholla kuin itse astiassa.

Mitähän seuraavaksi testaisin...? :D


Rakkaudella,

Neilikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)