lauantai 28. toukokuuta 2016

Meikkilöytö kaapin perukoilta

Tein tässä hiljattain meikkilaatikkoni perukoilta löydön. Olen kyllä muistanut tämän vanhan luomiväripaletin olemassa olon, mutta en ole käyttänyt sitä aikoihin. Muistaakseni olen saanut kyseisen paletin joululahjaksi äidiltäni useampi vuosi takaperin. Osaa paleteista on käytetty aikoinaan paljonkin, suurin osa taas on täysin korkkaamattomia. Nyt kuitenkin päätin taas pitkästa aikaa tutkailla millaisia sävyjä paletti sisälsikään. Kyseessä on siis Romella Colour Symphony -meikkipaletti, joka pitää sisällään peräti 36 luomiväriäsävyä, kaksi puuteria sekä kaksi poskipunaa! Melkoinen määrä siis kaikenlaista! Luomivärien sävyt sisältävät laajan kirjon aina vaaleista ja punertavista sävyistä vihreän ja sinisen sävyihin. Myös puuterit vaikuttavat vaaleallekin iholle ihan passeleilta.


Romella merkkinä ei ole tullut vastaan oikein missään. Hiukkasen googlailtuani selvisi, että kyseessä on kaiketi ruotsalainen halppismerkki. Ja kyllähän se halppis tuosta pakkauksesta hyvin näkyykin. Jokatapauksessa annoin nyt tälle kauan unohduksissa olleelle paletille uuden mahdollisuuden ja olen nyt käyttänyt noita vaaleita luomivärisävyjä arkimeikissä useampana päivänä. Myös puutereita on tarkotus testata joku päivä. Poskipunia en oikeastaan käytä muutenkaa, joten ne jätän suosiolla rauhaan tästäkin.

Ainakin luomivärit tuntuvat pysyvän luomella oikein hyvin ja varisematta. Pikmentin määrä riippuu aika paljon sävystä, joten vaaleita värejä voi joutua laittamaan hiukan enemmän, jotta lopputulos näkyy riittävästi. Tällä hetkellä suosikkinani on tuo toisen rivin ensimmäinen, kullan värinen paletti. Kesän aikana voisin myös kokeilla meikkileikkejä esimerkiksi noiden vaaleanpunaisten värien kanssa. Myös mintunvihreät näyttävät söpöiltä, mutta en ole vielä varma, miten minttu toimii silmämeikissä.



Oletko sinä löytänyt kaapeista meikkejä tai kosmetiikkaa, jotka ovat päässeet uudelleen käyttöön?


Rakkaudella,

Neilikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)