torstai 24. syyskuuta 2015

Aikuisuuden aallokossa



Olen viimeaikoina pohdiskellut jonkun verran omaa elämänkulkuani ja aikuisuuteen siirtymistä. On selvää, että elämässä on nyt ja lähitulevaisuudessa meneillään sellaisia tapahtumia, jotka eittämättä kuuluvat aikuisuuteen. Suunnittelenhan häitäni, ja olen parin vuoden sisällä muuttumassa neiti-ihmisestä vaimoksi. Eräässä postauksessa mainitsinkin haaveilevani lapsesta, ja toiveissa olisi, että parin vuoden päästä myös tuolle rintamalle kuuluisi jotain uutta. Myös valmistuminen ja ammattiin siirtyminen ovat pian ajankohtaisia.

Aikuisuuteen siirtyminen on prosessi, joka ei todellakaan tapahdu hetkessä. Tuntuu, että vastahan olin se äidin ja isän pikkutyttönen, ja nyt olenkin nuori nainen omassa elämässäni. On tehtävä valintoja ja päätöksiä. Sellaisiakin, jotka tulevat vaikuttamaan koko loppuelämääni. Koen, että aikuisuuteen siirtyminen vaatii tietynlaista identiteetin uudelleenrakentamista. Lähiaikoina olen työstänyt tätä rakennusprosessia paljon. Olen totuttanut itseäni ajatukseen siitä, että minun ei enää kuulu seurata kaikessa vanhempieni mielipiteitä ja odotuksia. Kilttinä tyttönä tämä on ollut minulle vaikeaa, enkä ole vielä saavuttanutkaan täydellistä itsenäisyyttä tässä asiassa.

Lisäksi muutokset parisuhderintamalla ovat olleet todellisia itsetutkiskelun ja identiteetin rakentamisen paikkoja. Kolme vuotta sitten olin parisuhdeasioissa melko kokematon sinkku, ja nyt suunnittelen häitäni! Onhan tässä vissiin tapahtunut aika paljon. Vaikka olen onnellinen elämässäni tapahtuneista muutoksista ja elämän etenemisestä, on sinkkutytöstä avovaimoksi ja kihlatuksi muutuminen vaatinut hieman pureskelua. Lisäksi parisuhde on opettanut minusta itsestäni asioita, joita en ole aiemmin edes tiedostanut. Käsitys itsestä on siis väistämättä erilainen kun tuolloin kolme vuotta takaperin.

Missään nimessä on koe olevani valmis aikuinen. Olen kuitenkin siirtymässä räpiköimään aikuisuuden allokkoon omalla tavallani ja oman osaamiseni puitteissa. Oikeastaan koen kuitenkin olevani tietyllä tavalla valmiimpi aikuisuuteen kun monet ikätoverini. Monelle kakskytplussalle yliopisto-opiskelijalle elämä on kuitenkin vielä pitkälti pikkutunneille biletystä vailla huolta huomisesta. Itse olen suurelta osin hurvitteluni hurvitellut ja koen olevani valmis ottamaan seuraavia askeleita. Minulta on usein kysytty miksi ihmeessä haluan valmistua nopeasti ja minne meillä kihlattuni kanssa on kiire. Jaa-a, ehkä tämä on vain meidän pala kakkua, ja meidän on haukattava se, jos ja kun siltä tuntuu.


Rakkaudella,

Neilikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)