torstai 21. huhtikuuta 2016

Esittelyssä muutama huippublogi






Blogimaailma on vienyt minut parin viime vuoden aikana täysin mukanaan. Olen törmännyt lukuisiin kiinnostaviin blogeihin. Osa on unohtunut matkan varrelle, monet lopettaneetkin, mutta yhtälailla monia olen seurannut jo pidemmän aikaa. Blogit ovat sitten jänniä. Sitä ikäänkuin tulee tunne, että jollain tapaa tuntee toisen ja hänen elämänsä, vaikkei ikinä ole häntä todellisuudessa nähnytkään. Toki tämä tuttuuden tunne vaihtelee paljon blogien välillä riippuen siitä, kuinka paljon blogia seurailee sekä kirjoittajan kirjoitustavasta. Ja totuushan on, että blogit ja niihin jaettu tieto on vain pieni osa sitä, mitä oikeasti olemme ja elämässämme koemme. Joka tapauksessa haluan esitellä teille muutaman suosikkiblogini.Ehkä joku löytää näistä jotain uutta luettavaakin.



Amalian Harvinainen Sairaus

Tätä blogia olen seurannut jo parisen vuotta. Blogin pitäjä Johanna kirjoittaa ihanan aidosti ja rehellisesti itsestään ja perheensä elämästä. Johannan tytär, Amalia on syntynyt laajojen tuliluomien kanssa. Näin ollen blogissa kerrotaan jonkun verran Amalian elämästä sairautensa kanssa sekä Johannasta erityislapsen äitinä. Lisäksi mukana pyörii pikkuveli Milo, perheen isä Johnny sekä suloinen Nuusku-koira. Jollain tavalla tunnistan Johannan blogipostauksissa palasen itseäni. Samaistun helposti tuittupäiseen mutta suuresti perhettään rakastavaan perheenäitiin. Suurena suosikkinani tässä blogissa ovat videopostaukset!



Lipstick Love 

Tämä on oikeastaan uusin blogituttavuuteni. Kyseessä on hyvinkirjoitettu, ihanilla kuvilla varustettu ja mukavassa tahdissa päivittyvä kosmetiikkablogi. Blogissa esitellään paljon myös sellaisia kosmetiikkaherkkuja, joita ei Suomen markkinoilta tavoita. Ja sekös aiheuttaa kiusauksia allekirjoittaneen kaltaiselle kosmetiikkafriikille! Lipstick loven välityksellä on myös mahdollista seurailla Livboxin sekä erään ulkomaisen kosmetiikkaboxin, Lookfantisticin kuukausittaista antia.


Hutimeni

Hutimeni-blogia kirjoittaa kolmen pojan suomenruotsalainen äiti Jenni. Blogissa puhutaan tietenkin paljon lapsiperheen arjesta,  mutta hienosti Jenni kirjoittaa myös syvällisemmistä aiheista. Viimeisimpänä tulee mieleen rohkea postaus hänen päätöksestään hankkia silikonirinnat. Silmiäni hivelee kovasti myös tämän blogin ihanat ja laadukkaat kuvat.


Meriannen mielessä

Meriannen mielessä on koskettava blogi ulkosuomalaisesta naisesta ja hänen pienestä vaikeasti kehitysvammaisesta tyttärestään. Vuoden vaihteessa perheen jatkoksi saapui myös pikkusisko Anna, joka vierailee myös blogiteksteissä ahkerasti. Maiju käsittelee blogissa vaikeitakin asioita sekä tunteita, joita esimerkiksi vammaisen lapsen äitinä kokee. Blogi kiinnostaa minua henkilökohtaisesti myös siitä syystä, että opiskelen itse erityisopettajaksi. Näin ollen erityislapset ja esimerkiksi kehitysvammaiset lapset kiinnostavat.


Rakkaudella,

Neilikki

4 kommenttia:

  1. Et edes tiedä miten hyvä mieli mulle tuli, kun huomasin ton sun kommentin mun blogissa ja pääsin lukemaan ton tekstin, minkä oot mun blogista kirjoittanut :') Iso kiitos sulle<3

    VastaaPoista
  2. Hahaa, oleppa hyvä vain!<3 Totuuksia tässä vaan latelen :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkeistä, käydään kurkkailemassa ajan kanssa!

    VastaaPoista

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)