perjantai 6. toukokuuta 2016

Kesän 2016 to-do-list

Facebook ja Instagram ovat viime päivät täyttyneet kesäfiilistelystä, helleasuista ja aurinkoisista kuvista. Pieni kesäinto on kyllä tarttunut kieltämättä tännekin. Itse olen henkeen ja vereen kesäihminen, ja rakastan lämpöä ja aurinkoa (niinkuin aika moni muukin suomalainen). Vaikka omaa kesääni varjostaakin hiukkasen istumalihaksia vaativa graduprojekti, olen päättänyt mahduttaa kesääni riittävästi myös piristäviä kesälomajuttuja.

1. Käy eläinpuistossa
Tämä kesätekeminen on oikeastaan pyörinyt minun ja kihlattuni puheissa pitkin talvea, joten tämä nyt yksinkertaisesti on vain toteutettava. Eräs eläinpuisto sijaitsee noin 70km päässä, joten olisi kiva idea tehdä sinne joku kerta päiväretki ja viettää mukava päivä vähän erilaisen tekemisen parissa.

2. Järjestä grillikutsut
Grilaaminen nyt on vaan yksi parhaista jutuista mitä kesällä voi tehdä! Ja kavereiden kanssa se on vielä kivempaa. Meidän erikoispravuurina on kasvis-halloumivartaat, joita on pakko tehdä aina kun grillataan. Ja toki muutama sidukka grillin tiristessä ja auringon paistaessa sopii teemaan oikein kivasti ;)

google






















3. Vietä aikaa kummitytön kanssa
Kummilapseni on maailman ihanin tenava. Hän täytti juuri vähän aikaa sitten vuoden, ja alkaa nyt olla siinä iässä, että hänen kanssaan voi tehdä kaikenlaista kivaa, kuten käydä puistossa tms. Välimatkan takia emme näe kovin usein, mutta toivoisin, että voisimme pikkuneidin kanssa yhdessä viettää paljon mukavia hetkiä kesäauringossa maailmaa ihmetellen.

4. Lenkkeile ihan hel*etisti
Uusimpana kuntoiluvillityksenäni on lenkkeily. Sitä on tässä nyt harrastettu parisen viikkoa ja ainakin vielä intoa piisaa. Mainiot säät ovat pitäneet motivaatiota hyvin yllä, mutta suunnitelmana olisi kyllä jatkaa hyvin alkanutta "juosijan uraa" sateidenkin sattuessa kohdalle. Pahimmilla keleillä lenkkeilyn voi siirtää myös sisätiloihin kuntosalin juoksumatolle.

5. Mökkeile
Olen viettänyt mökillä melkoisen suuren osan lapsuudestani ja nuoruudestani, jopa kyllästymiseen saakka. Talvella mökkeily ei edelleenkään suuremmin nappaa, vaikka meidän mökki ihan talviasuttavaa mallia onkin. Kesällä mökkeilyssä on kuitenkin puolensa, ja toivoisinkin, että voisimme viettää mökillä tänä kesänä enemmän aikaa kuin viime kesänä. Grilli, auringonotto, saunominen, onkiminen... <3


Oma pieni kissanpoikani viime kesänä mökkeilemässä
























6. Rusketu (myös sääristä)
En ole ihan toivoton ruskettuja. Jos aurinkoa vain piisaa, ihon väri muuttuu kyllä itsestään. Helposti vain käy niin, että väriä vaihtaa eniten käsivarret ja dekoltee-alue. Väriä olisi kuitenkin mukavaa saada leviämään myös tuonne sääriinkin asti. Ihotyyppini on vieläpä sellainen, että kun kerran rusketun, niin väri säilyy iholla pitkälle syksyyn. Tämä on kyllä oikein positiivista. Nyt vain hakeutumaan aurinkoon!

7. Vietä parisuhdeaikaa
Olen huomannut, että arjessa sekä minulla että kihlatullani on paljon omia juttuja, jotka vievät paljon aikaa. On opiskelua, kavereita, harrastuksia ja sun muuta oheissäätämistä. Toivon kuitenkin, että kesällä myös parisuhteelle ja sen hoitamille jäisi enemmän aikaa. Toivoisin, että voisimme tehdä yhdessä mukavia juttuja ja nauttia toistemme seurasta ilman stressiä kymmenestä tekemättömästä asiasta. Tämä kohta on kyllä kaikkein eniten meistä itsestä kiinni. Jos päätämme, että tämä tavoite toteutuu, niin tapahtuu.
                                                                                   
google




Rakkaudella,

Neilikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)