tiistai 9. elokuuta 2016

Taistelussa mustapäitä vastaan

"Komedo on talirauhasen tukkiva sarveistulppa. Se muodostuu talirauhasen tiehyen sarveissoluista ja talista. Alussa komedo on väritön, pieni kohouma talirauhasen aukon kohdalla. Kasvaessaan sulkeutunut komedo muuttuu mustaksi. Musta väri ei ole likaa vaan elimistön itse tuottamaa väriä. Komedossa elää paljon bakteereja" Lähde: Terveyskirjasto  Kuulostaako tutulta?

Niinpä. Mustapäät. Ne niin pienet ja sitkeät asukit, jotka kansoittavat ainakin omaa nenääni sankoin joukoin.Vaikka ihoni ei enää mikään teini-ikäisen akneloisto olekaan (toisin kuin vielä viisi vuotta sitten), ovat mustapäät jääneet asuttamaan nenääni näillä näkymin ikuisiksi ajoiksi. Mustapäiden sisukkuudesta huolimatta jaksan kuitenkin aika ajoin taistella niitä vastaan. Tässä postauksessa ajattelinkin esitellä teillä erään minulla jo kauan käytössä olleen ja mielestäni oikein toimivan mustapäidentuhoamistuotteen.



Kyseessä on Nivean Refining Clear-Up Strips-puhdistuslaput, joiden on tarkoitus ikäänkuin repäistä mustapää pois. Iho kostutetaan ensiksi vedellä. Tämän jälkeen puhdistuslappu liimataan halutulle kohtaa (itsellä juurikin nenän päälle) ja annetaan vaikuttaa 10-15 minuuttia. Vaikutusajan jälkeen lappunen repäistään pois, ja ideaalia olisi, että lappuun olisi jäänyt mahdollisimman paljon mustapäisiä paholaisia. Otin teille operaatiosta muutaman havaintokuvan.


Lapun yläosassa näkyy selkeästi tulokset

Kuten kuvista näkyy, tuloksia syntyi. Vielä kun jaksaisin tehdä mustapäähäädön esimerkiksi kerran viikossa voisivat tulokset alkaa jossain näkymäänkin :D


Ovatko Nivean lappuset sinulle tuttu tuote?


Neilikki

6 kommenttia:

  1. Minusta tuntuu että olen joskus tuota kokeillut. Siitä on kyllä jonkin verran aikaa. Nyt minulla ei ole mustapäitä.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä ei todellakaan ole mikään uutuustuote, ja muistan itsekin näitä käyttäneeni jo teinivuosina :) Ja kiitti vinkistä, kävin osallistumassa!

      Poista
  2. Samaiset laput oon todennut itsekin joskus toimiviksi :) Ei niillä kaikkia mustapäitä pois saanut, mutta joka kerta lappuun niitä tarttui ihan kivasti! Nykyään mulla ei mustapäitä enää ole ja itse asiassa toi muutos on tapahtunut vasta viimeisen puolen vuoden aikana. Multa löytyy avaamaton paketti noita mustapäälappuja, mutta tällä hetkellä niille ei tosiaan oo tarvetta. Ehkä parempi kuitenkin pitää noi varastossa, sillä eihän sitä tiedä mihin suuntaan ihon kunto tästä taas lähtee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo omankin ihon kunto on kyllä aina ihan arvoitus, mutta jospa tää yli 10 vuotta kestänyt "murrosikä" joskus helpottaa :D

      Poista
  3. Hei olenkin miettinyt että näitä pitäisi testata! Mistä olet ostanut nämä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Laura! Muisteleisin, että ihan Tokmannilta olen nämä ostanut :D Luulisin, että ihan perus Sokokset, Prismat ym. myyvät näitä myös :)

      Poista

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)