maanantai 15. elokuuta 2016

Yksinäisyyden pelko

Tällä kertaa en kirjoita meikeistä, suihkugeeleistä tai hajuvesistä. Halusin pitkästä aikaa kirjoittaa jotain syvällisempää. Halusin kirjoittaa pintaliitopostausteni sekaan erilaisen tekstin varmaankin siksi, että viimepäivät ovat olleet vaikeita. Mieli on tuntunut raskaalta ja on tehnyt enemmän mieli itkeä kuin nauraa. Ehkä kirjoittamalla ajatuksia ylös voisin hieman konkretisoida tunteitani ja käsitellä raskasta oloani.

Aloitetaan vaikka siitä, että mehän siis muutimme muutamia viikkoja sitten uuteen kaupunkiin. Tai oikeastaan muutimme minun synnyinkaupunkiini, mutta meille pariskuntana kaupunki on uusi. Jätimme taaksemme opiskelukaupungin kavereineen ja rientoineen. Mies sai töitä. Minä jäin kotiin gradun ja persialaisten kanssa. Olin tietysti iloinen ja ylpeä töissäkäyvästä miehestä, olinhan kannustanut häntä valmistumisen jälkeen hakemaan sitkeästi töitä. Olimme myös molemmat toivoneet ja odottaneet muuttoa kuin kuuta nousevaa. Kaiken piti mennä lähes käsikirjoituksen mukaan. Samalla tunsin kuitenkin ahdistusta siitä, että miehen ollessa menoillaan minä viettäisin loputtoman määrän tunteja ja päiviä yksin kotona. Kotona, joka sijaitsee hiukkasen levottomalla asuinalueella ja kaukana keskustasta. Aloin pelätä yksinäisyyttä.

En siis varsinaisesti pelkää yksin olemista tai että jotain sattuu minun ollessäni yksin. Kyse on enemmänkin yksinäisyydestä tunnetasolla. Huomaan, että yksin jäädessäni yritän täyttää päiväni ohjelmalla. Kirjoitan tietenkin gradua, mutta teen myös ruokaa, käyn lenkillä, jumppaan, pesen pyykkiä, katson elokuvia; mitä tahansa kunhan en joutuisi kokemaan yksinäisyyden ja ikävän tunteita. Iltavuorot ovat kaikkein pahimpia. Nukkumaan en missään nimessä voi mennä ennen kuin mies on kotona. Eihän siinä sitten muu auta kuin valvoa ja odottaa, menipä hänellä miten myöhään tahansa.

Jotenkin hassua ajatella, että olen todella joskus asunut ihan yksin. Muistan kyllä, että kotoa muutettuani koin myös ikävää ja yksinäisyyttä. Yksinasumiseen kuitenkin tottui suhteellisen nopeasti ja muistan nauttineeni siitä, että sain itse määrätä täysin menoistani, tulemisistani ja tekemisistäni muutenkin. Kun tapasimme mieheni kanssa aloimme välittömästä viettää todella paljon aikaa yhdessä. Kai voisi sanoa, että kasvoimme toisiimme kiinni. Ja kiinni olen edelleen.

Luulen, että asiaa helpottaisi eniten se, jos kävisin itsekin jossain säännöllisissä töissä. Asiaan on toki toivottavasti tulossa muutosta jahka tässä vuoden vaihteen seutuun valmistun. Toki nuo iltavuorot on iltavuoroja silloinkin (opet ei oo öissä töissä), mutta varmasti omat menot ja kotoa poistuminen auttaisivat. Siihen asti ei lienee auta muu kuin purra hammasta ja yrittää viihtyä ajatusteni kanssa.

Yksinäisyysongelman lisäksi päälle on viimeaikoina kaatunut monenlaista stressinaihetta. Gradu nyt tietysti on ihan oma lukunsa, josta en jaksa jauhaa enempää. Olen ymmärtänyt, että tietty stressi ilmeisesti kuuluu opinnäytetöiden tekemiseen, joten ei kai auta kuin vain kestää. Enemmän huolestunut olen siitä, että meidän toinen kisu on sairastellut hieman viime aikoina. Lääkärissä ollaan käyty, mutta ainakaan vielä ei ole selvinnyt mikä kisuherraa vaivaa. Tuntuu pahalta katsoa kun toinen ei ole oma itsensä, Itselle voisin pientä kremppaa ottaakin, mutta eläimen sairastamista on vain niin hirveää katsoa, kun ei voi itse oikein mitään tehdä. Ja kun tähän pälle vielä lisätään ensi viikon aika haastava sijaisuuskeissi, rahaongelmat, hääsuunnittelut... Joo, ei kai se nyt ihme ole jos vähän tuntuu siltä, että jaksaminen on koetuksella :/


Neilikki

2 kommenttia:

  1. Voi ei, paljon jaksamisia sulle<3 Tossa on kyllä yhdelle ihmiselle ihan riittävästi stressaamisen aihetta :/ Mua stressasi koko viime syksyn, kun väsäsin opparia, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu jopa vähän tyhmältä, että siitä otti niin paljon stressiä. Mutta kuten säkin sanoit, se stressi taitaa vähän kuulua noihin prosesseihin.

    Toivottavasti selviää mikä teidän kissaa vaivaa! Tostakin on valitettavasti mulla myös kokemusta, kun oma kissa lopetti viime kesänä yhtäkkiä syömisen ja lopulta myös juomisen eikä millään meinattu löytää syytä sille. Se on kamalaa katsoa, kun lemmikillä ei ole kaikki kunnossa eikä tiedä miten voisi auttaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Linda <3 Jospa tää tästä. Meidän kissa siis pitää toista silmää jotenkin hassusti kiinni ja lisäksi silmän pinta näyttä harmaalta ja siinä on pieni musta piste.. Oikeastaan tänään kissaherra on kuitenkin ollut vähän parempana ja pitänyt silmää isommin auki, joten kovasti toivon, että vaiva olisi väistymässä.

      Poista

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)