perjantai 12. elokuuta 2016

Back to LivBox (8/16) + ARVONTA!

Jep, täällä taas, vanha tuttu Livbox. Tuo laatikko jota aina tilaan ja pidän taukoa, tilaan ja pidän taukoa. Ja nyt taas olen siinä tilaus vaiheessa. Vaikka boxien sisällöt vaihtelevatkin paljon eivätkä kaikki tuotteet ole aina niin paljoa ilahduttaneet, pidän vain ihan hurjasti siitä ajatuksesta, että saan joka kuukausi pienen yllätyksen. Olen edelleen kuin jouluaattoa viettämässä kun avaan laatikon ja tutkailen sen sisältöä. Ja jokainen tuote on kyllä tähän mennessä myös mennyt käyttöön ja joitakin isoja suosikkejakin olen Livboxin kautta löytänyt. Mutta niin, pidemmittä puheitta: tässä elokuun Livbox!


LUMENE Glow Reveal -kirkastava pikakasvohoito (150ml)
Tätä Lumenen pikakasvohoitoa on ilmeisesti hehkutettu joissakin kauneusblogeissa jo ennen sen päätymistä Livboxiin. Kyseessä on siis ihoa puhdistava, kuoriva ja heleyttävä pikahoito, jonka vaikutusaika on ainoastaan yksi minuutti! Itsekin tietysti innokaana kokeilin tätä, mutta valitettavasti ainakaan näin yhdellä käyttökerralla en suuria muutoksia nassussani havainnut. Tuotteessa on kylpylämäinen ja jotenkin uimahallien turkkilaisesta saunasta tuttu tuoksu, josta plussaa. 7/10

CUTRIN Repair ISM -hoitoaine (75ml)
Cutrinin tuotteita on Livboxeista tullut ennenkin ja olen kyllä niistä tykännyt. Niin hiuksia suojaava ja korjaava myös tämä hoitoaine osoitti olevansa toimivaa tavaraa. Tykkäsin siitä, että tuote ei ollut liian lirua vaan riittävän paksua koostumukseltaan. 9/10

NEUTROGENA Visibly Clear Correct&Perfect Comlexion Scrub -kuorintavoide (15ml)
Tätä kuorintavoidetta en ole vielä ehtinyt kokeilla, sillä Lumenen tuote hoiti jo omalta osaltaan kasvokuorijan virkaa, enkä viitsi kasvojani ihan joka päivä kuoria. Neutrogenan ihonhoitotuotteista olen kyllä aiemmin tykännyt kovastikin, joten toivottavasti pikkupurkki tämä jatkaa samalla linjalla.

PEPSODENT White Now Glossy Chic -hammastahna (75ml)
Meinasi kyllä leuka loksahtaa kun boxista taas paljastui hammastahnaa. Luulisi, että Livboxin tyypit olisivat saaneet tästä suuhygieniatuotteiden vyörystä riittävästi palautetta, mutta ei vaan. Mielenkiintoni kuitenkin heräsi, kun luin, että hammastahna maistuu vaniljalta! Hei, tätähän pitää testata heti! Ja todentotta, vaniljalle maistuu. Maku on oikeasti tosi kiva, ei liian makea, raikas, mutta silti erilainen. 9/10

VICHY Idealia -päivävoide (15ml)
Vichyn päivävoidetta kuvataan anti-aging voiteeksi. En ole ihan varma olenko vielä näiden ikän merkkejä vastaan taistelevien tuotteiden kohderyhmää, mutta ei kai näistä mitään haittaakaan ole. Melkoisen tuhtia tämä minun öljynaamalle oli näin kesällä, mutta talvemmalla varmasti tulee käyttöön. 7/10

CIEN Waterproof -ripsiväri (10ml)
Cien on todellakin se halpismerkki, jota myydään Lidleissä. Ennakkoluuloni tätä ripsaria, jonka ovh on 3,99, olivat siis melkoiset. Taas kerran tulin kuitenkin yllätetyksi. Ripsari oikeasti tuuheutti ripsiä merkittävästi ja ripset näyttivät oikein kivoilta. Arkiripsariksi Cien on siis parempi kuin hyvä. Alussa tuote tuoksuu aika voimakkaalle, mutta tuoksu onneksi häviää ripsille levitettäessä. 9/10

MAYBELLINE Color Sensational Vivid Matte Liquid -mattahuuliväri (8ml)
Tätä boxiahan oli mainostettu kahden meikkituotteen boxina, ja tässä tulee siis toinen meikkituote. Mattahan on siis tämän hetken meikkituotteiden uusi musta, ja näin ollen tämä tuote oli kyllä mielestäni oikein nappivalinta boxin sisältöön. Hiukkasen ihmettelin oman huulivärini sävyä, sillä olen ilmoittanut omassa profiilissani suosivani klassisia ja hillittyjä värejä, ja nyt sainkin kirkuvan sävyn Electric Pink. Ihan päivittäin en tätä sävyä kyllä tule käyttämään, mutta kyllä tällekin varmasti löytyy tilanteensa. Tuote tuoksuu melkoisen voimakkaalle, eikä tuoksu oikein häviä huulillakaan. Tunsin tuoksun jopa hieman käyvän kurkkuuni, mikä ei kyllä ole ollenkaan mukava juttu :/  Applikaattori on todella tarkka. Tuote ei kuivu huulilla täysin, mutta väri kestää kyllä yllättävän hyvin. Havaitsin, että ohuempi kerros on parempi kuin liian tuhti. 8/10

ISSEY MIYAKE l'eau d'Issey Pure -tuoksu
Ekstratuotteena boxi sisälsi pienen tuoksulappusen. Vielä en ole tätä tuokua kokeillut, mutta ihan kiva lisähä  tuommoinen kertakäyttölappukin on muiden tuotteiden ohelle.



Ja sitten yksi kiva juttu!! Livboxin väki antoi minulle yhden syyskuun Livboxin arvottavaksi lukijoilleni! Syyskuun boxinhan on luvattu olevan bloggaajien kokoama, ja se kyllä kokemukseni mukaan tietää aina huippuboxia erityisen onnistuneine tuotevalintoineen! Jotenka jos oma bloggaajien kokoama kosmetiikka-aiheinen ylläriboxi kiinnostaa, lue säännöt huolellisesti ja osallistu arvontaan :)

Livboxarvonnan säännöt:

1) Yhden arvan saat kommentoimalla millaisen tuotteen haluaisit mieluiten Livboxista löytää.
2)Toisen arvan saat liittymällä blogini lukijaksi bloggerin tai bloglovinin kautta (myös uudet lukijat ovat tervetulleita, liittymispainikkeet sivun reunassa) Huom! Tarkastan oletko todella lukija vai et.
3) Muista jättää toimiva s-postiosoitteesi kommenttisi yhteyteen, jotta voin ottaa sinuun yhteyttä arpaonnen suosiessa :)

Arvonta suoritetaan maanantaina 22.8. klo 16, eli aikaa osallistua on siihen asti!

Onnea arvontaan!

Neilikki


Arvottava boxi saatu blogiyhteistyönä Livboxin kanssa

48 kommenttia:

  1. Ton boksin olisin kyllä itsellenikin kelpuuttanut oikein mieluusti :) Pari edellistä boksia eivät ole säväyttäneet yhtään, mutta tosta löytyi kyllä kivoja tuotteita! Noita hammastahnoja en niinkään kaipaa ja mua henkilökohtaisesti ärsyttää vieläkin, että niitä on noissa bokseissa nykyään tosi tiuhaan, mutta muuten sisältö vaikutti tosi hyvältä :) Arvontaan en nyt osallistu, kun tilasin itselleni juuri pari päivää sitten ton syyskuun boksin :D Mutta ihan mahtavaa, kun oot saanut blogiisi boksin arvottavaksi<3 Voittaja tulee varmasti ihan superiloiseksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa säkin rupesit taas livboxaajaksi tauon jälkeen! :D Toivottavasti bloggariboxi täyttää odotukset :)

      Poista
  2. Tuoksut olisivat kivoja ja luonnonkosmetiikka myös:) Yhdellä arvalla mukana
    mannanposti(at)luukku.com

    VastaaPoista
  3. Voi, olisi toiveissa vaikka mitä!
    Vaikkapa joku kiva kroppakuorinta.
    Kahdella mukana.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Yhdellä mukana. :) Laadukas kasvovoide tai seerumi ois jees! sonjaemiliia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kahdella mukana.
    Joku jalkojenhoitotuote olisi mieluisa.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Yhdellä mukaan. Ja joku ihana seerumi olisi kiva. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Airiina
    Yhdellä arvalla mukaan, mustapää laastareita olisi hyvä kokeilla.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  8. Kahdella mukana! Löytäisin mielelläni oman meikkipussini takia ripsivärin! Käyttänyt monta vuotta samaa, miksi vaihtaa jo toimivaa? Noh, tullut kuitenkin nyt aika tutustua uusiin!
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Jokin vartalotuoksu olisi ihana. :) Yhdellä arvalla mukana.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukana :) Luonnonkosmetiikka kiinnostais!
    sansandelisa@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Löytäisin boksista mielelläni täydellisen vedenkestävän ripsivärin! Mukana kahdella arvalla.

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Olen yhdellä mukana :) Rakastan huulimeikkejä, olisi ihana päästä kokeilemaan esim Boho:n huulipunia!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Yhdellä mukana :) Lumenen tuotteet ovat aina tervetulleita ja erityisesti meikit.
    Astetta tyylikkäämmillä suihkutuotteilla on myös käyttöä, ja niitä aina odottelen Livboxista kun sen tilaan. Liian usein on kuitenkin tullut hammastahnaa ja vartalovoiteita :D
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. Joku meikkituote olisi ihana, poski- tai huulipuna vaikka, syksyn uutuustuote tai sävy !
    askel.kevyt@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Yhdellä mukaan. Luonnonkosmetiikka kiinnostais eniten Livboxin sisältönä.
    nelliina (@) yahoo.com

    VastaaPoista
  16. Mukaan yhdellä arvalla. Toivoisin luonnonkosmetiikkaa :)
    sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana. Ihana arvonta! Hyvää viikonloppua!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Bloggerlukijana kahdella mukaan ja olen kiinnostunut luonnonkosmetiikkatuotteista.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana kahdella arvalla, seuraan bloggerin kautta. Hyvä meikinpohjustusvoide olisi hakusessa, joten sellainen olisi kiva saada.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Luonnonkosmetiikkaa tai joku pirteä kynsilakka, kahdella arvalla mukaan :)
    riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Joku hyvä huulikiilto ois kiva. Lukijana kahdella messiin

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Joku kynsilakka ois kiva! Liityin lukijaks bloglovinin kautta :) eli kahella arvalla mukaan.
    Lagexd@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Luonnonkosmetiikka kiinnostaisi erityisesti. :)
    Yhdellä arvalla mukana.
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  24. Kotimaisen valmistajan ihonhoitotuotteen, vaikkapa tehokkaan seerumin! Yhdellä arvalla mukana :) kissankarva85(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Livboxista löytäisin mielelläni jonkin ihonhoitotuotteen :)
    Seuraan blogia bloggerin kautta, joten kahdella arvalla mukana!
    veera.e.jokinen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Yksi arpa. Kynsilakan tai ripsarin. outijulia( at )gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Kuivashampoo ois aika jees. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  28. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja tällä hetkellä mulla olisi käyttöä seerumille, silmänympärysvoiteelle ja ruskealle ripsarille.
    Liityin seuraajaksi bloggerin kautta, joten olen kahdella arvalla mukana :)
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  29. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa eniten :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Henna28
    Yksi arpa minulle. Kuivashampoo olisi kova juttu.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Oioi, kiva kilpailu! Eniten itseäni miellyttäisivät Lumenen uutuustuotteet, esimerkiksi kynsilakat.
    jade.haverinen@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Yhdellä arvalla mukana. Silmänympärysvoidetta kaipailisin, viimeksi semmonen on tainnut tulla syksyllä 2014. Myös kuivashampoot on kivoja, mutta hammastahnoja ei enää yhtään lisää, eikä räikeitä pinkkejä huulipunia luonnollisesta meikistä tykkääville. Minäkin sain siis boxista tuon Electric pink huulivärin ja kyllä harmitti kun toiset sai neutraaleja sävyjä. min.rai(at)wippies.fi

    VastaaPoista
  33. Jokin CC-voide olisi kiva =). Mukaan kahdella arvalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana, seuraan Bloggerin kautta.
    Värikkäät kynsilakat olisivat LivBoxissa kivoja yllätyksiä :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Peppi
    Arvalla osallistun, jokin tuoksu olisi mukava.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  36. Toivoisin että boksista tulisi päivä-/yövoide Lumenelta tai Vichyltä.

    Yhdellä arvalla mukana!
    pikkuhippuli@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Odotettavissa siis huippuboxi! Osallistun arvontaan yhdellä arvalla ja ehkä kasvo/puhdistusvesi olisi ihan kiva. hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  38. Yksi arpa!Hiusnaamio tai mustapää naamio. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kaksi arpaa, bloglovinin kautta olen lukija viiviK nimellä! Livboxista toivoisin löytäväni, jonkun sellaisen merkin tuotteen jota suomesta ei saa, tai sitten jonkun hieman laadukkaamman brändin kuten macin tai UD:n tuotteen.

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Itse haluaisin löytää boksissa enemmän luonnonkosmetiikkaa. Ihan missä tahansa muodossa. Ensimmäinen arpa. ��

    VastaaPoista
  41. Kääk. Unohdin sähköpostiosoitteeni laittaa. Eli merwii@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Haluaisin löytää LivBoxista enemmän meikkejä! Varsinkin huulituotteita ja sen lisäksi esim poskipunat olisi kivoja.
    Liityin lukijaksi Bloggerin kautta! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Kasvojen kuorinta tai kasvonaamio. Mieluiten luonnonmukaisena.
    t. Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  44. Luonnonkosmetiikka minullakin toiveissa. Yksi arpa.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Toivoisin jonkinlaisen iholle hellävaraisen aurinkorasvan. :) Myös muut herkän ihon kasvovoitee kiinnostaisivat. Kahdella siis mukana! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Kaksi arpaa :) Toivoisin jotain kasvojen hoitotuotteita :) Esimerkiksi ACO:n kosteusvoidetta :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Mukana kahdella arvalla. Jotain hemmottelutuotetta olisi kiva saada nyt syksyn pimeyteen. Esimerkiksi kasvonaamio :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)