maanantai 30. marraskuuta 2015

Kyseenalaistetaan häät!


Tässä hiljattain tuskailin ystävälleni häiden järjestämisen vaivaa, ja sitä, että koko touhu ei minua edes suuremmin kiinnostaisi. Ystäväni heittikin tähän kysymyksen: "Ootsä sitten varma, että haluat isot häät?". Olin jo varautunut siihen, että kysymys kuuluu "Ootsä sitten varma, että haluat naimisiin?". Ei sentään, ihanalla ystävälläni on tilannetajua ja tahdikkuutta. 

Vastasin pikaisesti, että kylläkyllä, olen aina halunnut. Kysymys jäi kuitenkin mielen päälle. Olenko tosiaan suunnittelemassa suuria kemuja ihan vain tavan vuoksi? Onko ajatus prinsessahäistä vaan päähän pinttynyt kuva lapsuudesta? Ovatko valkoinen luomus ja 100 vierasta todellakin sitä mitä tahdomme? En oikeastaan edes taida olla sitä tyyppiä, joka haluaisi nostaa parisuhteensa sen kummin esille. Haluaisinko sitten tehdä naimisiinmenostani jotain koko suvun merkkipäivää? Keksisin myös "tontuille" muutakin käyttöä kuin koko suvun syöttämisen ja juottamisen.

Pyörittelin ajatuksia päässä jonkin aikaa jopa kauhistuen siitä, miten järkevältä häiden pienentäminen kahvikesteiksi kuulosti. Vasta-argumenttina näen kuitenkin, että häät ovat vain-kerran-elämässä juhla. Se, mitä nyt päätän on minun elämänvalintani nyt ja tulevaisuudessa. En saa viettää prinsessahäitäni myöhemminkään, jos en nyt sitä tee. Myöhemmin minua jopa todennäköisesti kaduttaisi, että en ottanut tilaisuudesta kaikkea irti. Että en ollut nuori, kaunis ja kaikkien ihailema sillon, kun minulle sitä tilaisuutta tarjottiin. 

Ainakin toistaiseksi suunnitelmat pysyvät ennallaan. Tosin ehkäpä pientä kyseenalaistamista ei kannata jatkossakaan unohtaa.


Ei näin.


Vaan näin.

Rakkaudella,

Neilikki

2 kommenttia:

  1. Minä olisin halunnut mennä naimisiin salaa. Mun mies kuitenkin oli sitä mieltä, että meidän pitää järjestää häät, koska "niin on tapana". niinpä me pidettiin pienet häät, lyhyellä varoitusajalla. Kuukautta ennen juhlia päätettiin mennä naimisiin. :D Minusta ei olis suunnittelemaan jotain kahta vuotta. Meillä oli vieraina vanhemmat, sisarukset ja muutama ystävä. Oli oikein mukava, rento ja intiimi juhla. Ei mitään puheita tai muita pönötyksiä. Vain ne oikeasti rakkaimmat ihmiset ympärillä. Ja rahaakaan ei mennyt kuin viitisensataa euroa, siitäkin suurin osa hääkuvaukseen. Hääpuvun ompelin itse.

    Yritän siis vain sanoa, että pienetkin häät voi olla mukavat, jopa mukavammat kuin isot. Olen yksissä isoissa häissä ollut ja siellä ei morsiuspari ehtinyt kaikkia vieraita jututtaa ollenkaan. Tuli vähän semmonen olo, että siellä on ihan turhaan... Jokainen toki tekee häistä omannäköisensä. Mutta jos ajatus isoista häistä tuntuu vieraalta, niin pienennä toki.

    VastaaPoista
  2. Toisaalta olen myös niin hidas lämpenemään, että liian lyhyellä varoitusajallakin naimisiinmeno ahdistaa :D Ja naimisiin meneminen salaa se vastaa extremeä olisikin! :D Mutta juu, voi olla että ainakin jostain kohtaa pienennetään. Mukavaa kun kommentoit :)

    VastaaPoista

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)