sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Marraskuun loppuneet

Kuten jo jossain aiemmassa postauksessa totesin, olen ollut viime aikoina todella paljon kotona. Opiskelut ovat olleet nyt tämän syksyn siinä mallissa, että läsnäolopakolliset kurssit ja tentit ovat olleet suoritettuina, ja työn alla on ollut ainoastaan gradu. Marraskuussa olen kirjoittanut gradua isolta osin kotona, joten laittautuminen ja meikkaaminenkin ovat jääneet minimiin. Pakko tässä välissä hehkuttaa, että uurastus on vihdoin tullut päätökseen, ja palautin graduni tällä viikolla. Tällä hetkellä siis teen kotoa käsin osa-aikaisia töitä ja haeskelen opehommia, mikäli tältä seudulta niitä sattuu löytymään. Kotihiirenä elämisen vuoksi meikkituotteita on kulunut viime aikoina vähän, ja marraskuun loppuneissa nähdäänkin pääasiassa arkisia ihonhoitotuotteita. Tässä siis tämän kuun loppuneet:


LUMENE Berry Refresh -kosteuttava vartaloemulsio
Tämä Lumenen tyrnintuoksuinen vartaloemulsio oli mielestäni ihan perushyvä tuote. Voide oli kosteuttavaa ja riittoisaa. Myös imeytymisaika oli suht nopea. Ostaisinko uudellenen? Lumenen uudistuksen myötä tätä ei taida enää edes olla saatavilla. Ja muutenkin luulen, että minulle  riitti yksi purkki tätä tuotetta.

LUMENE Bright Now Vitamin C -yövoide
Tästä LivBoxista peräisin olevasta pikkuvoiteesta tykkäsin todella paljon. Lupauksiensa mukaisesti voide oli ravitsevaa. Paksuhkosta koostumuksestaan huolimatta tuote imeytyi hyvin, eikä ollut liian tuhtia iholleni, joka ei ole kuitenkaan sieltä kuivimmasta päästä. Tuoksu oli samantyyppinen kuin tuolla ylempänä olevalla vartalovoiteella. Ostaisinko uudelleen? Kyllä, mutta en tiedä, onko tätäkään enää saatavilla.

DERMOSIL -käsivoide, tuoksuna saksanpähkinä
En nyt menisi sanomaan, että tämä Dermosilin käsivoide varsinaisesti tuoksui pähkinältä, mutta joka tapauksessa tuoksu oli erittäin hyvä :D Voide myös imeytyi käsiini nopeasti, mikä on mielestäni todella tärkeä ominaisuus käsivoiteessa. Ostaisinko uudelleen? Ehkä, ehkä en.

NIVEA Pure Effect Clean Deeper -kuoriva kasvojenpuhdistuaine
Kuljetin tämän kuorivan putsarin mökiltä, koska totesin, että sen olisi aika tulla käytetyksi loppuun. Tuote oli kyllä puhdistusteholtaan hyvä, mutta itse en välitä päivittäin käytettävistä kuorinta-aineista, vaan kuorin kasvoni mielummin erikseen sitä varten varatulla tuotteella. Ostaisinko uudelleen? En.

KORRES White Tea -kasvojenpuhdistusgeeli
Olin todella iloinen löytäessäni marraskuun Livboxista Korresin putsarin, ja tuote pääsikin heti käyttöön. Tuote osoittautui kuitenkin suureksi pettymykseksi. Itse tykkään käyttää juurikin geelimäisiä putsareita, mutta tämä ei toiminut yhtään niin kuin olisin odottanut. Korresin puhdistusteho oli huono, ja tuote ei vaahdonnut juuri ollenkaan. Ostaisinko uudelleen? En.

MOROCCANOIL -hoitoöljy
Tämäkin pikkupurkki on peräisin LivBoxista. Valitettavasti purkki oli vain 10ml kokoinen, sillä rakastuin tähän hiusöljyyn ihän sataprosenttisesti! Tuote teki hiuksista helposti käsiteltävät ja todella kiiltävät. Lisäksi pidin Moroccanoilin tuoksusta valtavasti. Ostaisinko uudelleen? Olisin jo ostanut, ellei täysikokoisella tuotteella olisi hintaa noin kuuttakymppiä! Ehkä joskus..

LANCOME Teint Idole Ultra 24H, sävyssä 010
Tämä Lancomen Teint Idole Ultra 24H on ehdottomasti mun holy grail meikkivoide! Yritin kaivella tuotetta purkista viimeiseen asti, mutta lopulta oli luovutettava ja laitettava tämä kuukauden roskakasan jatkoksi. Kyseessä on peittävä ja hyvin kasvoilla pysyvä meikkivoide. Tämä yhdistettynä NYX:in primeriin saavat kyllä aikaan pirun hyvännäköisen meikkipohjan! Ostaisinko uudelleen? Todellakin! Huomasinkin juuri, että tämä on Sokoksella alennuksessa joulukuun ajan, joten taidanpa käyttää tilaisuuden hyväkseni :)




Tällaisia loppuneita löytyi siis roskakasastani marraskuussa. Joukossa oli useampi LivBoxista peräisin oleva tuote, mikä on mukavaa, sillä noin vuoden kestänyt livboxaus täytti kosmetiikkakaappejani melkoisen paljon. Nyt onkin hyvä aika kulutella tuotteita pois joulukalenterituotteiden tieltä :)

Oliko joukossa teille tuttuja tuotteita?

Neilikki

2 kommenttia:

  1. Mä olisin halunnut tosta marraskuun LivBoxista päästä testaamaan nimenomaan tota Korresin putsaria, mutta ehkä en mitään hävinnyt, jos se ei kerran ollut kummoinen :D Toi Lumenen yövoide oli aivan ihanaa, se tuoksuikin niin raikkaalta! Harmi jos tota ei enää myydä :/

    Heii mä satuin saamaan tänään tosta mun joulukalenterista 25 ml kokoisen pullon tota Moroccanoilin hoitoöljyä ja mun hiuksissa se ei toiminut kovinkaan hyvin. Mulla on vielä se LivBoxista tullut pullokin kesken, joten jos haluut niin voin lähettää ton uuden pullon sulle postissa? :) Laittele sähköpostia (lipstickklove@outlook.com) jos haluat ton. Mä en tosiaan tee itse sillä mitään :D

    VastaaPoista

Kommentti piristäisi päivääni kovasti, joten jätähän merkki käynnistäsi :)